Etusivu » Tietopiste » Tietoartikkelit » Mielenterveys » Yksinäisyys satuttaa

Yksinäisyys satuttaa

Julkaistu 19.12.2016

Yksinäisyys on tunnetta siitä, ettei ole ketään, joka kuuntelisi, ymmärtäisi, olisi tukena tai edes seisoskelisi samassa porukassa. Siinä, missä yksin oleminen on usein jopa vapauttavaa, rentouttavaa tai luovuutta tuovaa omaa tilaa, on yksinäisyys ahdistavaa tunnetta siitä, etteivät omat sosiaaliset suhteet vastaa sitä, mitä itse niiltä toivoisi. 

Yksinäisyys näyttäytyy voimakkaana, lamaannuttavana, kokonaisvaltaisena ja osin pelottavanakin kokemuksena, jonka vaikutukset ulottuvat syvälle. Yksinäisyys ei ole pelkästään tunnetta ulkopuolisuudesta, hyväksymättömyydestä ja toivetta kaveriporukoista tai läheisistä ystävistä, vaan useimmat kokevat sen vaikuttavan koko elämäänsä.

Yksin oleminen on objektiivista, yksinäisyys subjektiivista

Yksinäisyyden subjektiivisuudessa on kyse siitä, että joku voi olla täysin tyytyväinen vaikkapa yhteen lä-heiseen ystävään ja kolmeen kaveriin, mikäli nämä sekä laadullisesti että määrällisesti vastaavat hänen omia toiveitaan. Toinen taas voi olla tyytymätön kymmeneen läheiseen ystävään ja viiteenkymmeneen kaveriin, mikäli nämä suhteet eivät tyydytä hänen sosiaalisia tarpeitaan.

Fyysisenä olotilana yksin oleminen merkitsee eri ihmisille erilaisia asioita, mutta psyykkisenä tunteena yksinäisyys on universaalisti satuttavaa. Tutkimusten mukaan yksinäisyys linkittyy mm. ahdistuneisuuteen, masennukseen, itsetuhoisuuteen, stressiin, unettomuuteen, immuunipuolustusjärjestelmän heikkenemiseen, koulutusuran katkeamisiin, työelämästä syrjäytymiseen ja lyhempään elinikään. Erityisesti näitä negatiivisia liitännäisyyksiä esiintyy silloin, kun tunne ulkopuolisuudesta ja kuulumattomuudesta jatkuu vuodesta ja tilanteesta toiseen.

Sosiaalinen ja emotionaalinen yksinäisyys

Suomalaisista noin joka viides kokee jossakin vaiheessa yksinäisyyttä. Lapsista ja nuorista noin puolella eli joka kymmenennellä yksinäisyyden kokemus jatkuu pidempään kuin yhden lukuvuoden. Noin 15−20 prosenttia nuorista on jossakin vaiheessa kouluikäänsä sosiaalisesti yksinäinen eli kaipaa kaveriporukkaa, jonka kanssa aikaansa viettäisi. Emotionaalista yksinäisyyttä eli puutetta läheisestä, tärkeästä ja syvällisestä ihmissuhteesta, kokee tytöistä noin 15 prosenttia, mutta pojista jopa 20−25 prosenttia. Seitsemällä prosentilla työistä ja 10 prosentilla pojista yksinäisyys on sekä sosiaalista että emotionaalista ja jatkuu pidempään kuin vuoden.

Sosiaaliselle yksinäisyydelle tunnusomaisia kokemuksia ovat:

  • puute kavereista, joiden kanssa aikaansa viettäisi
  • kokemus, ettei oikein sovi muiden joukkoon
  • tunne, ettei ole toisten hyväksymä tai ettei kelpaa
  • ajatus, että itsestä pitää ja välittää ainoastaan joko hyvin harva tai ei kukaan
  • toive, että muut ottaisivat useammin mukaan ja siten poistaisivat oman yksinäisyyden kokemuksen.

Emotionaaliselle yksinäisyydelle tunnusomaisia kokemuksia ovat:

  • puute läheisestä ystävästä
  • puute ystävästä, jolle voisi puhua omista asioistaan
  • kokemus siitä, ettei ole ketään, joka välittäisi ja samanaikaisesti toive siitä, että olisi edes joku sel-lainen ystävä, joka välittäisi
  • vastaavasti tunne siitä, ettei kukaan pidä sinua tärkeänä ihmisenä yhdistettynä toiveeseen siitä, että näin olisi
  • toive ystävästä, joka olemassa olollaan poistaisi oman yksinäisyyden kokemuksen

Miksi yksinäisyydestä on vaikeaa päästä irti?

Pitkään on ajateltu, että yksinäisyys poistuu, kun yksinäisille järjestetään tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa he voivat solmia ystävä- ja kaverisuhteita. Tämä auttaa tilapäiseen yksinäisyyteen, mutta kun yksinäisyys on jatkunut jo pitkään, ei tästä useinkaan enää ole hyötyä. Yksinäiset pysyvät yksinäisinä, koska heidän ajatuksensa, tunteensa ja tulkintansa yksinäisyyden syistä ja seurauksista muuttuvat yksinäisyyttä ylläpitäviksi.

Yksinäisten sosiaaliset ja emotionaaliset taidot eivät välttämättä ole muiden vastaavia taitoja heikompia, mutta kun eteen tulee tilanne, jossa niitä tarvittaisiin, nousee yksinäisten kokema epävarmuus ja ahdistus niin korkeaksi, että he ”lamaantuvat” ja vetäytyvät pois tai käyttäytyvät tavalla, joka saa muut hylkimään heidän seuraansa. Jotta pitkään jatkuneesta ja voimakkaasta yksinäisyydestä pääsisi eroon, on sitä ylläpitävien ajattelumallien muututtava.

Näitä ajatusmalleja voi yrittää tunnistaa ja muokata tietoisesti. Esimerkiksi ajatus ”kukaan ei huomaa mua, kaikki vaan nauraa” voidaan kyseenalaistaa hyvin yksinkertaisesti. Eli miten kukaan voi nauraa sinulle, elleivät ne edes huomaa sinua? Voiko olla, että he sittenkin huomaavat sinut ja mikäli huomaavat, niin eivät ehkä naura sinulle vaan jollekin hauskalle yhteiselle asialle?

Mitä voisin tehdä?

Yksinäisyydestä irti pääseminen ei välttämättä ole helppoa, mutta se on täysin mahdollista. Joskus siihen tarvitaan enemmän aikaa ja aikuisten apua, joskus riittää sosiaalisen tilan muutos tai omien ajatusten ja siitä seuraavan käyttäytymisen tunnistaminen. Kuten mihin tahansa ongelmaan, saa yksinäisyyteenkin apua. 

Omaa yksinäisyyttään voi myös yrittää vähentää hakeutumalla erilaisiin harrastuksiin, kerhoihin, leireille tai muuhun toimintaan, johon osallistuu saman ikäisiä ja samoista asioista kiinnostuneita nuoria. Mikäli sosiaaliseen ryhmään mukaan meneminen tuntuu vaikealta, voi sosiaalisten verkostojen rakentamisen aloittaa osallistumalla konsertteihin, käymällä elokuvissa ja liikkumalla tilanteissa, joissa ei välttämättä tarvitse osallistua keskusteluihin tai yhteiseen toimintaan. Kun joukossa on paljon ihmisiä ja suunnitelmat avoimia, voi siitä poistua ilman sen kummempia selityksiä tai muiden huomiota.

Näissä tilanteissa ei välttämättä synny läheisiä ja merkityksellisiä ystävyyssuhteita, mutta jo kokemus siitä, että löytää jonkun, jonka kanssa jutella, saattaa helpottaa oloa ja auttaa alkuun. Samalla voi huomata olevansa mukavaa seuraa, mikä rohkaisee yrittämään uudelleen.
 
Niina Junttila
kasvatuspsykologian apulaisprofessori, Turun yliopisto

Lähteet

Cacioppo, John & Willian Patrik (2008): Loneliness. Human nature and the need for social connection. Norton.

Junttila Niina (2015): Kavereita nolla – lasten ja nuorten yksinäisyys, Tammi.

Junttila, Niina (2016): Lasten ja nuorten yksinäisyys. Kirjassa J. Saari (toim.). Yksinäisten Suomi. Gaudeamus.

Junttila, Niina (2016): Yksinäisyyden tutkimus. Kirjassa J. Saari (toim.). Yksinäisten Suomi. Gaudeamus.

Junttila, Niina (2010): Social competence and loneliness during school years – issues in assessment, inter-relations and intergenerational transmission. Annales Universitatis Turkuensis, sarja B, osa 325.

Lieberman, Matthew (2013): Social – Why our brains are wired to connect. Broadway Books.

Oliko artikkeli mielestäsi hyödyllinen?
Ääniä yhteensä: 308