Etusivu » Tietopiste » Tietoartikkelit » Mielenterveys » Viiltely

Viiltely

Julkaistu 8.5.2014

Itsensä viiltäminen, viiltely, on aina kulttuurisidonnainen ilmiö. Se on yksi itsetuhoisuuden muoto, johon ei ole perinnöllistä taipumusta. Käytännössä on kuitenkin havaittu, että joissain perheissä vanhempi on jossain elämänsä vaiheessa viiltänyt itseään ja nuori on mahdollisesti ottanut vanhemmastaan mallia. Viiltely on toiminut ikään kuin jonkinlaisena ratkaisuna johonkin koettuun ongelmaan. Ympäristön vaikutusta ei siis pidä jättää huomiotta.

Viiltelyä pitää sen kulttuurisidonnaisuuden vuoksi kuvata siinä ympäristössä, missä sitä ilmenee. Suomalainen määritelmä viiltelystä on muodostunut suomalaisten nuorten, vanhempien ja hoitohenkilökunnan yhdessä kertomista kuvauksista. Sen mukaan viiltely on kaikenlaista tarkoituksellista oman kehon ihon vahingoittamista kuten raapimista, polttamista, viiltämistä tai muuta vahingoittamista yksin tai yhdessä jonkun toisen kanssa. Välineenä voi olla mikä tahansa, millä saa tehtyä jäljen, vuotavan haavan tai haavoja.  

Viiltelyllä on monia ominaispiirteitä. Se on toimintana tarttuvaa, se hämmentää ja on usein vaikeasti huomattavissa. Nuori kokee usein viiltelystä syyllisyyttä ja häpeää. Viiltely on asia, josta tulee puhua ja johon tulee puuttua. Kun siihen puututaan, niin erilaiset ristiriitaiset käsitykset siitä, että viiltely on trendikästä tai että se kuuluu joihinkin nuorisokulttuureihin tulevat selvitetyiksi. Tietämisen kautta myös häpeä ja syyllisyys lievittyvät.

Viiltelyn yleisyydestä on esitetty erilaisia lukuja, jotka vaihtelevat 4% aina 17% riippuen siitä, miten ja keneltä asiaa on kysytty. Suomalaisten nuorten keskuudessa viiltelyn esiintyvyys on 11,5% eli noin joka yhdeksäs 13–18-vuotias nuori on tarkoituksellisesti viiltänyt itseään. Usein on niin, että monet kokeilevat viiltämistä 13–14-vuotiaina ja osa kokeilijoista jatkaa sitä. Ulospäin näyttää myös siltä, että viiltämistä esiintyy välillä enemmän ja välillä vähemmän; se on ikään kuin kausiluonteisesti esiintyvää.  

Nuoruusikä: haasteellinen aika

Nuoruusiän kuvataan usein olevan ajanjakso 11–22 ikävuoden välillä. Siihen kuuluu monia erilaisia ja eritasoisia muutoksia, joiden kanssa nuori saattaa olla enemmän tai vähemmän ymmällään. Nuoren temperamentti on synnynnäinen ja leimaa osin nuoren tapaa kohdata elämään kuuluvia haasteita. Kasvuympäristö on mahdollistanut nuoren yksilöllisen kasvun ja kehityksen vauvasta nuoruusikään. Voi myös olla niin, että varttuva lapsi ei ole saanut riittävää tukea ja turvaa kasvuympäristönsä aikuisilta. Suurimmat muutokset jokaisen nuoren on kuitenkin läpikäytävä nuoruusiässä ja niihin nuori tarvitsee edelleenkin tukea, rohkaisua ja kannustusta lähimmiltä aikuisiltaan; yleensä siis vanhemmiltaan. Nuoren tulee kasvaa aikuiseksi, omanlaisekseen, tietää, mitkä asiat ovat juuri hänelle tärkeitä, mitä haluaa työkseen tehdä ja itsenäistyä niin ajatusten kuin tekojen kautta.

Kasvukipuja ja kaikkea muuta

Joskus aikuistuminen voi tuntua ihan ylivoimaiselta, kun kaikenlaisia vaatimuksia tulee yhä enemmän niin koulun, vanhempien, yhteiskunnan kuin jopa kavereiden taholta. Nuoren elämään voi sisältyä hänestä itsestään riippumattomia kurjia asioita kuten väkivaltaa, muutoksia perhesuhteissa ja elämisen ympäristössä. Vanhemmilla voi olla monenlaisia henkilökohtaisia pulmia aina työttömyydestä liialliseen työntekoon ja päihteiden liikakäyttöön. Myös erilaiset mielenterveyden häiriöt ovat varsin yleisiä; niitä on meistä lähes joka viidennellä. Nämä kaikki vaikuttavat myös kehittyvään nuoreen. Nuoren kokema ahdistuneisuus kaiken tämän keskellä on tavallista ja ymmärrettävää. Myös masentuneisuuden ja runsaan päihteidenkäytön on todettu olevan paljon tavallisempaa itseään viiltävien nuorten kuin muiden nuorten keskuudessa.

Viiltelyn tarkoituksista

Viiltelyllä on monia tarkoituksia ja niitä on varmasti vielä enemmän kuin mitä vielä tiedetään. Ahdistuneena ja mielialan laskiessa on ihan tavallista, että jokainen meistä tarvitsee enemmän tukea ja turvaa kuin muina aikoina. Jos läheisiltä ei sitä tukea koe saavansa tai sitä ei ehkä osaa hakea, on ymmärrettävää, että sitä voi kokeilla melkein mitä tahansa olonsa helpottumiseksi vaikka sitten viiltelyä. Toisaalta sitä haluaakin selviytyä yksin, mutta toisaalta sekä kodin että yhteiskunnan taholta odotetaan selviytyvän yhä nuorempana yhä itsenäisemmin mitä erilaisimmista tilanteista.

Usein ennen viiltelyyn turvautumista on yritetty pyytää apua niin läheisiltä kuin kavereilta, mutta jostain syystä sitä ei ole ymmärretty tai sitä ei ole huomattu. Viiltely on kuitenkin niin äärimmäinen keino hakea apua, että se on otettava aina vakavasti.

Marja-Liisa Rissanen
FT, Tampereen yliopisto

Lähteet

Rissanen M-L, Kylmä J, Laukkanen E: A systematic literature review: self-mutilation among adolescents as a phenomenon and help for it – what kind of knowledge is lacking? Issues Ment Health Nurs 2011; 32(9): 575–583.

Rissanen M-L, Kylmä J, Laukkanen E: Self-mutilation among Finnish adolescents: nurses’ conceptions, Int J Nurs Pract 2011; 17(2): 158–165.

Rissanen M-L: Helping adolescents who self-mutilate. A practice theory. Doctoral Dissertation. Kuopio University Publications E. Social Sciences 176, 2009, Suomen Graafiset Palvelut Oy, Kuopio.

Hintikka J, Tolmunen T, Rissanen M-L , Honkalampi K, Kylmä J, Laukkanen  E. Mental disorders in self-cutting adolescents, J Adolesc Health 2009; 44(5): 464-467.

Rissanen M-L, Kylmä J, Laukkanen E: Parental conceptions of self-mutilation among Finnish adolescents, J Psychiatr Ment Health Nurs 2008; 15(3): 212-218.

Rissanen M-L, Kylmä J,Laukkanen E: Descriptions of self-mutilation among Finnish adolescents: A qualitative inquiry, Issues Mental Health Nurs 2008; 29(2):145-163.

Rissanen M-L, Kylmä J, Honkalampi K, Hintikka J, Tolmunen T, Laukkanen E: Itseään viiltävän nuoren monet ongelmat, Suomen lääkärilehti 2006; 61(6): 547–551.

Oliko artikkeli mielestäsi hyödyllinen?
Ääniä yhteensä: 926