Etusivu » Tietopiste » Tietoartikkelit » Mielenterveys » Apua viiltelyyn

Apua viiltelyyn

Julkaistu 28.5.2014

Avun hakeminen ja auttaminen ovat suoraan yhteydessä siihen, mitä viiltelystä tosiasiallisesti tiedetään ja mitä siitä ajatellaan. Itseään viiltelevällä nuorella tulisi olla tosiasioihin pohjautuvaa tietoa viiltelystä, jotta hän tiedostaisi tarvitsevansa apua. Joskus ajatellaan että viiltelevä nuori hakee vain huomioita, eikä siitä kannata välittää. Tämä luulo voi vallita niiden nuorten keskuudessa, jotka eivät sitä tee. Tämänkaltaiset asenteet voivat jopa estää avun hakemisen, jos muut tietämättömyyttään väheksyvät viiltelevän nuoren pahaa oloa.

Nuoruuteen kuuluvat kaikenlaiset kokeilut mutta itsensä viiltäminen on jotain, joka ei toistuessaan kuulu nuoren tavalliseen kehitykseen. Se on teko, joka usein johtaa syyllisyyden ja häpeän kokemuksiin, jotka taas puolestaan nostavat kynnystä hakea apua. Tämän ymmärtäminen on ensimmäinen askel avun hakemiseen. Voi olla, ja onkin vaikea ajatella tulevaisuutta kun ahdistus ja paha olo ovat nyt ja tässä. Tosiasia on kuitenkin se, että viiltely voi hetkeksi helpottaa pahaa oloa mutta että siitä ei ole jatkuvaksi avuksi. Viiltelystä usein jäävät arvet voivat myöhemmin olon helpotuttua aiheuttaa monenlaisia lisämurheita. Tarvitaan siis apua siihen, mistä paha olo kumpuaa.

Ainainen alakulo

Kun mieli on musta tai mikään ei tunnu miltään, tai on paha olo, se pitää tuoda esille jollekulle toiselle. Omasta huonosta olosta ja viiltelystä kertominen kannattaa aina, vaikka se tuntuisi vaikealta.  Kenenkään ei pidä jäädä yksin olonsa kanssa.  Oloa voi helpottaa myös erilaisilla toiminnoilla kuten liikunnalla tai vaikkapa musiikin kuuntelulla. Läheisen luo kannattaa hakeutua ja kertoa, että asiat eivät ole hyvin; kirjoittaa vaikka viesti.

Kouluissa ja kaikentasoisissa oppilaitoksissa terveydenhoitajat ovat yleensä hyvin tietoisia viiltelystä ilmiönä. He kohtaavat päivittäin vaikeissa elämäntilanteissa olevia nuoria, eikä heidän kohtaamistaan tarvitse jännittää. Heidän tehtävänään on antaa apua, tukea ja neuvoja. Tarpeen vaatiessa he ohjaavat myös jatkohoitoon. Usein auttaa jo se, että  on joku, jonka kanssa voi keskustella rauhassa ja käydä hankalia elämäntilanteita ja koettuja tunteita läpi. Joku saa apua kaverilta, joku vanhemmilta ja joku terveydenhuoltoalan ammattilaiselta. Olennaista on se, että tuo avuntarpeen esille.

Mistä apua? -osiosta löydät lisää tietoa apu- ja tukipaikoista. Netistä ja auttavista puhelimista voi myös saada apua nimettömänä, mikäli asiasta kertominen kasvokkain tuntuu vielä liian isolta askeleelta. Nuorten mielenterveystalo on myös julkaissut omahoito-oppaan Vapaaksi viiltelystä, johon kannattaa tutustua.

Marja-Liisa Rissanen
FT, Tampereen yliopisto

Lähteet

Rissanen M-L, Kylmä J, Hintikka J, Honkalampi K, Tolmunen T, Laukkanen, E. Factors helping adolescents to stop self-cutting: descriptions of 347 Finnish adolescents aged 13–18 years, J Clin Nurs 2013; 22(13-14): 2011–2019.

Rissanen M-L, Kylmä J, Laukkanen E. Helping self-mutilating adolescents: descriptions of Finnish nurses, Issues Ment Health Nurs 2012; 33(4): 251-262.

Rissanen M-L, Kylmä J, Laukkanen E: A systematic literature review: self-mutilation among adolescents as a phenomenon and help for it – what kind of knowledge is lacking? Issues Ment Health Nurs 2011; 32(9): 575–583. 

Rissanen M-L: Helping adolescents who self-mutilate. A practice theory. Doctoral Dissertation. Kuopio University Publications E. Social Sciences 176, 2009, Suomen Graafiset Palvelut Oy, Kuopio.

Rissanen M-L, Kylmä J, Laukkanen E. Helping adolescents who self-mutilate: parental descriptions, J Clin Nurs 2009; 18(12): 1711-1721.

Oliko artikkeli mielestäsi hyödyllinen?
Ääniä yhteensä: 852