06.07.2015
Itsetuhoisuutta ja aggressiota
Kun olin viiden, aloitin esikoulun. Isommat lapset tönivät ja haukkuivat minua ”ylipainoni” takia. Olin aina hiukan muita isompi ikäisekseni mutten…
06.07.2015
Kun olin viiden, aloitin esikoulun. Isommat lapset tönivät ja haukkuivat minua ”ylipainoni” takia. Olin aina hiukan muita isompi ikäisekseni mutten…
17.06.2015
Moikka! Haluaisin kertoa tänne, mitä minulle tänään kävi. Olin pelaamassa kahden pikkuveljeni kanssa frisbeegolffia. Aloitettiin kentän lähtöpaikalta. Aloitettuamme pelin paikalle…
07.04.2015
Elämäni ei ole ollut mitenkään huonoa eikä siinä ole tapahtunut mitään hirveätä. Yksi asia minua on vain mietityttänyt. Tiedän, ettei…
12.01.2015
Lapsuuteni oli todella vaikea. Äidilläni oli myös todella vaikea lapsuus ja nuoruus, häntä hakattiin, haukuttiin, alistettiin… Ja 15 vuotiaana hän…
29.12.2015
Olen nyt 14 vuotta täyttänyt tyttö, jonka äiti juo hirveästi. Joka päivä saan pelätä, että kun äiti tulee töistä, sillä…
29.12.2015
Olin oikeastaan tosi iloinen ja sosiaainen, kuitenkin ujo kuten aina. En voivain ymmärtää mitä tapahtui. Kaveriporukka alkoi tiivistyä ensin tosi…
13.06.2014
Ensimmäinen asia minkä mä selkeästi muistan mun vanhempien alkoholin käytöstä oli varmasti se, kun mun veli oli perheensä kanssa käymässä…
23.04.2014
Kerron lyhyesti koko elämäni. Ystäväni sanoi, että hänen elämästään on sanottu, että ei mitenkään ole mahdollista, että niin olisi voinut…