Yksin pääni sisällä

Nimimerkki: Parantunut Sielu (20)

En käynyt samassa koulussa 1. luokkaa, sillä asuin silloin vanhempieni kanssa toisella paikkakunnalla, mutta jatkoin siellä 2. luokasta eteenpäin. En tiedä mitä mietin silloin, mutta toivoin varmasti saavani paljon ystäviä. Asiat meni toisin. Aivan toisin

Olin suurimmaksi osaksi yksin 2. luokalla, sillä en tuntenut ketään eivätkä muut oppilaat halunneet olla seurassani. Onneksi sain pari ystävää lopulta. 3. luokalla huomasin, että muut eivät halunneet edes jutella minulle. He syrjivät minua. Taisivat käytävilläkin haukkua minua, mutta en siitä muista mitään. 4. luokalla minut siirrettiin pienryhmään oppimisvaikeuksien takia. Siitähän se sitten lähti. Kiusaaminen vain paheni. Muistan edelleen, kun jonotin vessan ovella ja yksi poika käveli kaverinsa kanssa ohi ja huusi minulle nauraen ”läski!”. En tule unohtamaan sitä.

Koko ala-asteen ajan mua kiusattiin haukkumalla ja syrjimällä. Fyysistä väkivaltaa ei onneksi ollut ollenkaan. Ala-asteella liikuntatunnit oli pahimpia. En ollut hirveän liikunnallinen tyttö ja muita pyöreämpi. Jäin ilman paria aina, jos yksi ystävistäni ei ollut koulussa. Mietin edelleen, että eivätkö ala-asteen opettajat oikeasti huomanneet sitä, että minua kiusattiin.

Yläasteelle siirtyessäni minua pelotti, että kiusaaminen jatkuisi tai jopa pahentuisi. Pelkoni kävivät valitettavasti toteen. 7. luokka oli aika rauhallinen, jos muistan oikein. Oli silloinkin syrjimistä, mutta käytävällä huutelu ja ulkona loppui. Kiusaaminen alkoi siirtyä internettiin. Mutta esim. liikuntatunnilla, kun pojat oli mukana, sain kuulla kommenttia aina ulkonäöstäni. Mieleni alkoi romuttua 8. luokalla. Masennuksen oireet alkoivat tulla silloin pikkuhiljaa esille, mutta sitä ei huomannut heti. Oma tyylini alkoi myös muuttua. Aloin pukeutua enemmän tummiin vaatteisiin ja aika pian mustiin. 8. luokka oli minulle muutenkin vaikea opiskelun takia. Numeroni pysyivät kuitenkin hyvinä.

Olin tuolloin ask.fm sivulla ja sain paljon viestejä, jotka söivät minua henkisesti. Mietin edelleen, miten ihmiset pystyivät laittaa sellaista tekstiä. Eniten minulla sanottiin siellä, että valehtelen. Valehtelen enkä tee muuta. Se satutti, koska mä en silloin valehdellu mistään asiasta. Puhuin kaikille suoraan, mitä mulle on tapahtunut. Myös seurusteluelämääni puututtiin paljon ja myös suuntautumiseeni.

9. luokka oli pahin. Kiusaaminen jatkui ja lopulta elämääni tuli ihminen, joka ahdisteli mua ainakin vuoden pari. 9. luokalla mun mieli romahti enkä enää keskittynyt opiskeluun kunnolla. Minua ei kiinostanut enää mikään, syöminen väheni ja olin itsetuhoinen. Kun pääsin 9. luokalta sain apua. Kävin psykologilla, mutta mieleni oli edelleen täysin palasina ja menin parin kuukauden päästä laitokseen, jossa olin melkein vuoden. Osastolla kävin myös. Kiusaaminen väheni paljon, sillä olin eri paikkakunnalla. Netissä saattoi välillä tulla kommenttia.

Kun pääsin laitoksesta, olin vanhemmillani jonkun aikaa ja muutin opiskelemaan kauemmaksi kotikunnalta. Elämäni ei täälläkään lähtenyt käyntiin, sillä minua ahdisteliin ja pahaa puhuttiin selkäni takana. Mutta terapia jatkui ja sain uusia ystäviä, jonka ansiota pääsin eteenpäin.

Nykyään voin jo paljon paremmin. Unelmoin jo ammatista, työpaikasta ja ehkä jopa omakotitalosta. Käyn edelleen terapiassa ja minulla on poikaystävä tukenani. Kiusaaminen on loppunut jo kokonaan, mutta minulla on harhaluuloja, että ihmiset ajattelevat minusta pahasti jos katsovat minua.

Pidin vuosien ajan todella paljon asioita pääni sisällä enkä puhunut kellekään mitä ajattelin ja miten voin. Sen takia romahdin niin pahasti yläasteen viimeisellä luokalla ja olin kauan palasina. Jos huomaat, että sinua kiusataan tai on kiusattu pidempään kerro siitä jollekin: ystävälle, vanhemmille, opettajalle tai terveydenhoitajalle. Kiusaamisesta voi tehdä myös poliisiasian ja pitäisi tehdä. Kiusaaminen on saatava loppumaan. Se saattaa viedä ihmiseltä hengen tai sitten vain puolet elämästä.