Lapsuuteni kiusattuna
Nimimerkki: Barbié (30)
Aloitin eskarin 6v ja muistan kun joku kysyi että ketä sun perheeseesi kuuluu? Vastasin siihen että äiti ja mulla on kolme aikuista isosiskoa. Minulta kysyttiinkin seuraavaksi miksi sulla ei ole isää? En lapsena osannut kertoa tähän syytä tarkemmin, eikä minun olisi sitä kuulunutkaan kenellekkään kertoa. Perheemme isä kuoli traagisesti syntymävuonnani junan alle, ollessani noin 5kk ikäinen.
Vuoden päästä aloitin 1lk ja luokallani olikin jo muutama tuttu kaveri joilla kävin leikkimässä. Eräänä päivänä olimme sopineet että menen koulun jälkeen kaverille leikkimään barbeilla ja minulla olikin repussa kolme omaa mukana. Siitä alkoi koko ala-astetta varjostava kiusaaminen. Minulla todettiin myös oppimishäiriö joka keskittyi lukemiseen sekä laskentaan. Opettajat eivät olleet puolellani. Minut nähtiin koulussa häiriintyneenä, sekä viallisena joka ei osaa mitään ja on lapsellinen kun leikkii vielä 1lk barbeilla. Opettaja sekä rehtori olivat päättäneet että minut täytyy jättää luokalle ja tästä jouduinkin koko entisen luokkani silmätikuksi.
Minut jätettiin ulkopuolelle ja kohdeltiin kuin roskaa. En ollut tehnyt kenellekkään mitään pahaa. Olin vain halunnut olla iloinen pieni tyttö joka rakasti leikkiä barbeilla. Uudet luokkakaverini eivät ottaneet minua mukaan ja olin siinäkin hylkiö. Yritin kovasti luoda uusia kaverisuhteita, siinä onnistumatta. Ystävät joita olin ensimmäisenä vuonna saanut, käänsivät hekin selkänsä. Minua pelotti käydä kaupassa kun pelkäsin siellä olevan vanhoja luokkatovereita jotka haukkuivat minua.
Minut siirrettiin rehtorin päätöksellä toiseen kouluun josta alkoikin nopeasti nimittely apukoululaisesta. Minua hävetti suunnattomasti sinne meneminen ja kyseenalaistinkin kokoajan miksi aikuiset rankaisevat ja nöyryyttävät minua sillä tavalla. Muistan miten ensimmäisenä päivänä olin kauhuissani kun luokassa oli kehityshäiriöisiä, aggressiivisesti käyttäytyviä ja selviä ongelmalapsia joilla oli oikeita syitä olla siellä. Minä olin täysin normaali pieni hiljainen tyttö joka tunsi että ei kuulu tänne. Luokka oli sekoitettu eri ikäisistä lapsista ja nuorista. Siellä saattoi olla 1-8lk samassa luokassa. Kerran olin lähdössä koulusta kotiin ja muistan miten joku isompi tarrasi minun repustani kiinni ja uhkasi lyödä pesäpallomailalla. Olin kauhuissani ja en muista tuliko ketään väliin vai pääsinkö pakenemaan tilanteesta taksiin. Eräällä kiusaamiskerralla karkasin kävellen 6km kotiin.
Opettajat eivät tuolloin tuntuneet ottavan kiusaamistani vakavasti. Olen kokenut että tilannetta vain hyssyteltiin ja että ”se on sun omavika”. Yksi näistä silloisista opettajista toimii tänä päivänä kaiketi jopa rehtorina. Huomasin kerran että repustani oli alkanut katoamaan kyniä välituntien aikana. Samalla vierustoverilla alkoi olla samanlaisia kyniä, mitä minulta oli hävinnyt. Kerroin silloin opettajalle että minulta on varastettu tavaraa ja tämä opettaja ei asiaan juuri puuttunut. Kaksi tyttöä puhutettiin ja heidät todettiin syyttömiksi. Minä kuulemma valehtelin. Joskus itkin yksinäisyyttäni välitunnilla ja muistan kun tämä opettaja sanoi minulle jutellessamme kahden että se on ihan sun omaa vikaa kun olet tollanen hiljainen, sun pitäisi luoda enemmän kaverisuhteita. Minun näkemykseni on täysin erilainen, yritin kovasti luoda kaverisuhteita, mutta kun luokallani oli vain pelkkiä kehityshäiriöisiä tai puhevammaisia niin kaverisuhteiden luonti oli mahdotonta. Koko alakouluni oli sitä että olin jossain yksin seisomassa tai istumassa. Saatoin joskus kelvata jonkun kaveriksi hetkeksi, sitten minusta löydettiin erilaisia vikoja. Oli väärin olla iloinen, nauruani käytettiin myös minua vastaan. Minua saatettiin matkia tai nimestäni väänneltiin erilaisia haukkumanimiä.
Yläasteelle meneminen jännitti entistäkin enemmän koska tiesin siellä olevan vastassa kiusaamiseni aloittaneet henkilöt. Aina ei ollut samoja tunteja heidän kanssa, mutta silloin kun niitä tunteja oli niin olin hyvin ahdistunut. Joskus jäin kotiin vatsakivuista tai päänsärystä jos aamulla tuntui liian raskaalta mieli kiusaajien kohtaamiselle. Kiusaaminen helpotti 8-9lk kun löysin uusista 7lk tytöistä loppuelämän parhaat ystävät. Heille olen myös kertonut mitä olin kokenut ennen kuin ystävystyimme. Jos nämä kiusaajat silloin ajattelivat lyttäävänsä itsetuntoni alas niin siinä he eivät onnistuneet. Itsetuntoni sekä ylpeyteni on heidän yläpuolellaan. Toiset heistä lukivat itsensä ylioppilaiksi ja toiset taas insinööreiksi tai korkeiksi virkahenkilöiksi. Minä näen heidät tänäpäivänä ala-arvoisina kakkosluokan kansalaisina. Tänä päivänä minulla menee erittäin hyvin vaikka olenkin käynyt kouluni pienryhmässä ja oppinut asiat omalla tahdilla rauhassa. Ei ole oikein että lapsia laitetaan tiettyyn lokeroon ja odoteta että siihen malliin pitää oppia ja kasvaa.
Tykkää, jaa, kommentoi