Vähän jotain outoa selitystä mun ongelmasta…

Nimimerkki: .... (12)

Moi! Ajattelin että voisin kirjottaa oman tarinani tänne :3 VAROITUS TARINA SISÄLTÄÄ ITSEINHOA

Kaikki alko tarhassa…Olin 4v…. Eräänä päivänä normisti ootin että mun paras kaveri tuotais tarhaan. Sitte yks poika tuli ja säikytti mut, sitte se kysy et haluunks mä olla sen kaa. Vastasin myöntävästi. Varmaan noin 5 kuukautta myöhemmin ihastuin siihe poikaan. Sitte tapahtu asioita joita en viitsi kirjottaa ja meilt meni välit, tavallaan…. Aloin vältellä sitä ja uskottelin ittelleni että tää henkilö vihais mua.

Nyt 8 vuotta myöhemmin oon yhä pihkassa siihen eikä tunteet sitä kohtaa oo lievenneet. Tunnen tuskaa aina kun ajattelen sitä henkilöö, mutta kun kattelen sitä välkällä ja nään sen hymyilevän ja nauravan tiedän että tein hyvän vedon itteni kanssa. Mut sitte kun yhten päivänä tänä lukuvuonna ruokalassa näin sen alla päin niin tunsin suurta syyllisyyttä, meijän katseet kohtas ja kun katoin sen silmiin mä aloin miettimään että entä joss se ei oikeesti vihaakkaan mua? Koska voisin lyödä tuhannesta vetoa että näin sen silmissä sen saman ystävällisen katseen kun sillo kun oltiin kavereita.

Muute tähän väliin : Kun meilt meni välit niin mun tunteet (ilo, suru) katos, mut nyt tänä lukuvuonna ne vaan niiku posahti ja must tuntuu kuin jotain tärkeetä olis tapahtumassa… Nyt tän lukuvuoden lopulla olen yrittänyt mennä puhuu sille aikomuksena kysyä : ”Vihaaks sä mua?” Mutta sill on niin paljo kavereita että en uskalla mennä puhuu sille…. Mut joo, tiiän että tässä tekstissä ei ollu järkee ees…