Vähän hukassa

Nimimerkki: enyhtääntiiä (13)

Oon 13-vuotias tyttö ja mulla on ollut vähän ongelmia erilaisten juttujen kanssa tässä muutaman viime vuoden aikana. Jos alotetaan ihan lapsuudesta, olin aika lailla normaali lapsi ja mulla on tosi mukava ja rakastava perhe.

En muista mun elämästä lähes yhtään mitään ennen nelosluokkaa. Oon suhteellisen pieneltä paikkakunnalta ja mun vanhassa koulussa oli tapana muuttaa luokkia aina välillä. Nelosluokalle meidän luokat sekoitettiin ja meitä oli sitten kaksi pienempää luokkaa. Tutustuin mun uusiin luokkalaisiin ja musta tuli erityisen läheinen kahden tytön kanssa. He oli vähän erilaisia persoonia ja heidän seurassa siitä aiemmin kiltistä tytöstä tuli vähän muuta. Aloin kiroilemaan ja juomaan energiajuomia ja vietettiin kans iltoja ulkona isossa porukassa.

Ihastuin mun luokalla olevaan poikaan, jonka nimi voisi olla Santeri. Pelasin futista sen kanssa samassa joukkueessa, mutta muuten en oikein tuntenut sitä. Kerroin sille mun ihastumisesta ja kohta siitä tiesi kaikki meidän luokkalaiset ja rinnakkaisluokkalaiset. Mua alettiin kiusaamaan jonkun verran.

Tuli kesä ja meidän luokat oli taas vaihtumassa. Mun kiusaajat oli eri luokalla, mutta ne jatkoi sitä silti. Yritin olla välittämättä.

Joulun aikoihin mulla meni täysin motivaatio futikseen enkä jaksanut enää käydä treeneissä. Lopetin sen ja vietin kaiken vapaa-aikani kavereiden kanssa.

Keväällä meidän kaveriporukalle, johon mun parhaat kaverit ja yks pitkäaikainen kaveri kuului, tuli iso riita. Se sai mut ihan paskaksi ja päädyin viiltelemään ensimmäistä kertaa. Jatkoin sitä jonkin aikaa, mutta kerroin kuitenkin mun pitkäaikaselle kaverille. Saatiin jo meidän välit sovittua ja kaverit vei mut terkkarille puhumaan. Se kuitenkin kertoi mun vanhemmille ja äiti hommasi mut puhumaan perheneuvolan psykologille. Kävin siellä sitten kesällä ja kutosluokan alussa. Jossain vaiheessa syksyä vaihdoin nuorten tukipisteen puolelle ja kävin siellä tapaamassa yhtä sosiaaliohjaajaa. Viiltely ja kaikki muu p*ska oli edelleen mukana.

Yhtenä p*skana päivänä äiti päätti, että me hankitaan mulle apua. Kävin parilla lääkärillä ja loppujen lopuksi pääsin lastenpsykiatriaan. Kävin siellä pari kertaa, mutta ei aloitettu mitään hoitoa, kun tiedettiin että täytän ihan kohta 13, joka tarkoittaa nuorisopuolelle vaihtamista.

Kutos- ja seiskaluokan välisenä kesänä mulla oli jo paljon parempi kausi. Pääsin kesän lopussa nuorisopsykiatrian poliklinikalle ja kävin siellä muutaman kerran tapaamassa jotain työntekijää. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä, kun olin ollut oikeastaan ilman masennusta, ahdistusta ja viiltelyä viimeiset puoli vuotta. Lopetin siellä käynnin.

Seiskaluokan alku meni tosi hyvin, olin kavereiden kanssa enemmän kun ikinä ennen, tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja kaikki oli mahtavasti. Sitten yhtäkkiä ahdistuskohtaukset ja masentuneisuus tuli takaisin ja vähän myöhemmin myös viiltely. Aloin viettää kavereiden kanssa vähemmän aikaa ja koulu alkoi mennä huonommin.

Jossain vaiheessa yksi mun hyvä kaveri kertoi, että oli ihastunut muhun ja meillä sitten tuli säätöä. Sitä kesti ehkä joku puolitoista kuukautta ja lopetin sen jutun, kun tajusin, että mun tunteet oli kadonneet kokonaan. Lopetin sen kanssa puhumisen ihan kokonaan.

Vuosi vaihtui ja pian tutustuin yhteen toiseen poikaan. Me alettiin jutella tosi paljon snapchatissä ja aika nopeesti tajusin, että olin ihastunut siihen niin kuin sekin muhun. Yksi mun parhaista kavereista on sen hyvä kaveri, joten saatoin olla sen seurassa sitä kautta, mutta ei ikinä puhuttu mitään irl.

Nyt oon alkanut viettämään koulussa välitunteja porukassa, joka koostuu suurimmasi osaksi sen pojan luokkalaisista. En yhtään tykkää olla isoissa porukoissa sosiaalisten tilanteiden pelon takia. Oon kuitenkin siellä, että voin nähdä sitä tyyppiä.

Ongelma on, että ollaan molemmat liian ujoja puhuaksemme toisillemme. Toivon kuitenkin, että jossain vaiheessa pääsisin viettämään sen kanssa aikaa vapaa-ajallakin.

Tää oli aika pitkä tarina, joten kiitos jos jaksoit lukea <3