Turhastako valitan?

Nimimerkki: Anonyymi (13)

Tää mun tarina alkaa seitsemänvuotiaasta eskarilaisesta joka ei sovi joukkoon.

Olin erilainen, mutta mulla alussa meni hyvin, mulla oli kavereita. Sitten ilman syytä, mua alettiin haukkua ja kiusaamaan fyysisesti. Mua potkittiin alas keinusta, pakotettiin hyppäämään kiipeilytelineistä ja mua kaadettiin piikkipuskiin. Aloin tajuamaan kuinka paha paikka maailma on. Mun mielipiteet muuttui, vaikka olin ulkopuolelta iloinen. Ignoorasin suurimmaksi osaksi kiusaajat mutta kun vanhat kaverit kääntyi vastaan, jouduin olemaan yksin. Lopulta käännyin mua 2 vuotta nuoremman pojan kaveriksi ja tää olikin mun ainoo ystävä.

Oudoksi tän tekeekin se, etten kertonut kenellekkään tästä. Pidin kaiken mun sisälläni ja hymyilin. En tajunnut mitään, kuinka tyhmä olin. Kun olin kakkosluokalla, tämä poika sanoi että ei halua nähdä mua enään. Auts. Silloin myös koiramme lopetettiin ja muutimme pois tältä paikkakunnalta. Tarina jatkui, ilman kiusaamista mutta olin herkempi ja hiljaisempi. Opettajani ei välittänyt.

Nykyään oon omassa maailmassani vaikka mulla pari frendiä onkin… En voi kuitenkaan kertoa kenellekkään mun ahdistumisestani koska ei ne ymmärtäisi. En oo viiltelijä omasta mielestäni, vaikka käsistäni löytyykin haaleita jälkiä kun olen kynsilläni raapinut ihoani.. Musta tuntuu että valitan turhasta, koska monella muulla on isompia ongelmia kuin minulla mutta eivät he valita. Kukaan ei vaan tykkää puhua mulle ja romahdan helposti.

Ehkä oon vaan erilainen.