Tuhoisa kiusaaminen

Nimimerkki: Tunteeton (14)

Kaikki alkoi 1. luokalla, kun mua alettiin kiusaamaan. Silloin se oli pientä. Mua kiusattiin 1.-4. luokilla fyysisesti eli potkittiin, tönittiin ja lyötiin. En oikeestaan tajunnut, sillä en ajatellut tai miettinyt koko asiaa. Mä vaan hyväksyin sen, vaikka mua sattu.

Noh, 4. luokalla se sitten loppu, kun tönäsin sitä mun kiusaajaa todella kovaa betonilattiaan päin. Muistan kuinka nautin siitä, vaikka halusin itkee, sillä päälimmäinen ajatus oli, ”voi ei…joudun ongelmiin”. En onneks joutunut ikinä pulaan siitä.

5. luokalla kaikki oli oikeastaan hyvin, vaikka silloin oli kaikenlaista muuta draamaa. Seuraavana syksynä 6. luokka alkoi ja silloin mua alettiin syrjii ja muutenkin kiusaamaan henkisesti. Musta levitettiin kaikenlaisia juoruja. Silloin tukahdutin mun tunteet enkä jaksanu enää välittää. Silloin mun pienimmätkin moraalin rippeet tuhoutu. Koko vuosi oli oikeastaan yhtä kuraa ja feikkifrendien ympäröimänä en enää tiennyt miltä oikea ystävyys tuntui. Vietin aikaa enemmän ja enemmän yksin kunnes lukittauduin neljän seinän sisälle.

Kaikki muuttui kuitenkin 7. luokalla, kun sain ystäviä. Kirjaimellisesti kaikki muuttui. Aloin viilellä, koska halusin nähä verta ja kivun tunne oli jännä ja mukava. Kesäloman aikana lopetin kuitenkin viiltelyn. Tutustuin mun vanhaan feikkifrendiin ihan vain pienen koston takia. Oonko mä nyt ilkee? En! Tekin kostaisitte, jos oisitte mun saappaissa…uskokaa pois.

Mun feikkifrendi teki niin paljon kakkaa mun kahelle parhaalle ystävälle, joten kostan heidänkin puolesta. Kiusaaminen tekee kyllä kaikkea ja jättää arvet. Moni tekee kiusaamisen takia itsemurhan, mutta mä en.