17.03.2021 | Identiteetti, Minäkuva, Sukupuoli, Transsukupuolisuus
Transsukupuolisuus
Nimimerkki: TeZVX (12)
Hei. Olen 12-vuotias transtyttö. Tarinani kyseisestä aiheesta on tässä: Elin ensimmäiset 11 vuotta elämästäni normaalisti poikana. Käytännössä olin vain luonteeltani erilainen kuin muut. Pienenä minulla oli pitkät hiukset, ja minua kutsuttiin sen takia tytöksi eskarissa. Minusta sillä ei kuitenkaan ollut väliä. Kuitenkin tuossa jossain 2020-vuoden alussa aloin tuntea itseäni tytöksi. Tunne oli pieni, mutta siitä huolimatta olemassa oleva. Ajattelin, että se menee ohi muutamassa viikossa, joten sivuutin sen. Sitten tuossa 2020 joulukuussa tunnetta alkoi olla mahdoton jättää huomiotta. Minua ahdistaa olla alasti peilin edessä, koska minusta tuntuu, että keho, joka on peilissä, kuuluu jollekin muulle, kuin minulle. Siis sillä on samanlaiset piirteet, mutta sen sukupuoli on poika. Koulussakin olen melkein koko ajan välitunneilla tyttöjen kanssa. Minulle ostetaan miesten vaatteita, vaikka en halua. Minusta siis toisin sanoen tuntuu, että olen tyttö, vaikka olen tietoinen siitä, että olen biologisesti poika. Olen jutellut asiasta mm. koulukuraattorin kanssa ja sukupuolen korjausleikkaus, hormonihoidot jne. ovat vakavassa harkinnassa.
Toivon, että ymmärrätte. Hei hei!
Tykkää, jaa, kommentoi