Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

13.07.2023

Tämä on toivotonta.

Nimimerkki:

Tänään on torstai, 13.7.2023,
kello on noin 01.00 yöllä.

En kestä enään, haluaisin jättää tämän kauniin mutta niin julman maailman taakseni.
Tunnen syyllisyyttä, sillä niin moni kärsii ja tarvitsee apua mutta eivät meinaa saada sitä millään, kun taas minä noin vain sain lähetteen ja lääkityksen, se on epäreilua…
Itselläni on ongelmia toki myös ja aijonkin mainita muutaman, mutta muut tarvitsevat apua myös!!

Itse olen kärsinyt monista asioista koko ikäni, olin päiväkodissa kun ajattelin itseni tappamista ensimmäisen kerran, olen kärsinyt vuosia, etenkin pari viimeisintä vuotta ahdistuksesta ja vainoharhaisuudesta.
Tuntuu kuin olisin sekoamassa, kaikki on niin sekaisin ja rikki, mutta yritän vielä nousta tästä ketunkolosta aurinkoisille niityille.

Mutta tosiaan olin hieman yli empaattinen joten seurava osio tulee varmaan kuulostaa tosi öhm tunteelliselta. ?

Miksi maailma antaa ihmisten kitua ja kärsiä? En tiedä vieläkään vastausta tähän, mutta mikä se sitten onkin sillä ei ole minulle väliä! Sillä kaikkille on annettu mahdollisuus, lahja, elämä. Meidän kuuluisi nauttia elämästä, ei jäädä muiden kenkien alle! Jos kukaan sanoo muuta niin, no he näkevät asian niin mutta älä anna sen vaikuttaa sinuun!

Tiedän että monilla voi olla rankkaa, ja toivoton tunne elämästä, mutta pyydän, ei, toivon että yritätte vielä kerran!
-Rakkaudella(platoonisella)
Tuolimutsi?-

Anna arvio tarinasta

Saitko tästä sisällöstä tukea tilanteeseesi?
Saitko tästä sisällöstä tukea tilanteeseesi?
Oliko tämä sisältö sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(2)

Location

Nuortenlinkki

13.07.2023 08:43:59

Moi Tuolimutsi, kiitos tarinastasi <3 Moni nuori tuntee syyllisyyttä siitä, ettei heidän tilanne välttämättä ole yhtä paha kuin jollakulla muulla ja he saavat apua, mutta joku toinen ei. Tästä ei todellakaan pitäisi tuntea syyllisyyttä vaan palveluita tulisi parantaa, jotta kaikki saisivat tarvitsemaansa apua. Onneksi pieniä edistysaskeleitakin on tapahtunut, ja monissa kunnissa nuorille tarjotaan esimerkiksi Walk in terapiaa maksuttomasti ja ilman ajanvarausta. Myös nuorille tarjotut valtakunnalliset verkkopalvelut ovat kehittyneet paljon viime vuosina. Kiitos, kun tsemppaat muita tarinallasi <3

kivi

30.07.2023 00:01:10

Mä näin kerran yhen hyvän lauseen netissä joka sopis tähän tosi hyvin. ”hope is the voice that meets you in the strom and says there is more than what you can see right now” Kun siis tuntee toivoa, niin samalla oikeestaan uskaltaa toivoa, että elämällä on vielä luvassa enemmän. Ja mä oikeesti aattelen just niin. Et me ei olla nähty täällä vielä kaikkea. Et elämällä on vielä meille lisää tarjottavaa, jos me vaan jaksetaan pinnistellä tän myrksyn yli. Mä lupaan myrskyt ei kestä ikuisesti ja vielä tulee aurinkoisia säitä<3