Se klisee

Nimimerkki: Pikkumyyn paras kaveri (14)

Okei eli kaikki lähti kai siitä ku kesä loppu ja 8 luokka alko. Oon aina ollu ihan ok koulus ja tällee et se ei mitenkää stressannu tai mitää. Mut sit aloin pikku hiljaa väsyy ja tulla kiukkusemmaks. Alko olee vähä pimeit ajatuksii. Ja sit alko viiltely. Yllätyyys. Tai no oon satunnaisesti harrastanu sitä 4. luokalta asti. Mut sit se alko lisääntyy ja lisääntyy. Oli tosi vaikeeta puhuu kellekkää koska mun kaveriporukkaan kuuluu yks tyyppi jolla on samanlaisii ongelmii ja pelkäsin et mun kaverit luulee et yritän matkii. Mut sit mun paras kaveri huomas mussa jälkiä ja alko sit kyselee ja sille pystyin puhuu. MUTTA tämähän ei siihen loppunut vaan vielä yksi huonotuulinen lisää. Tämä minun paras ystäväni siis. Ja täs nyt meit on sit kolme. Sitte ei enää oikee jaksanu pitää yhteyttä muihin kavereihin ja on ollu kaikkee maailman riitaa ja mulla on menny välit poikki yli puoliin mun kavereista. Koska kaikki luulee että asenteessa on vikaa ja oon kuulemma muuttunu psykopaatiksi.

Ainii meinasin melkee unohtaa. Siis kuvioihin ilmestyi myös päihteet. No jess. Tupakka. Ja en pysty puhuu mun vanhemmille ku olisin vaa pettymys niille ja ku niil on jo yks sairas lapsi nii ei ne jaksais toista. Enkä haluu puhuu kellekkää muullekkaa aikuiselle koska mun paras kaveri ei suostu kellekkää ja sit se jäis ihan yksin ja äääh… tällasta kuuluu mun arkipäivää.