Pohjasta ylös

Nimimerkki: Happy (19)

Tässä pieni tarina kaikille kiusatuille ja jopa kiusaajille jotka lukee tän.

Onko kiusaajat ikinä miettiny miltä siitä kiusatusta tuntuu sillä hetkellä kun kiusaa sitä? En usko että ovat.

Mua kiusattiin tosi paljon se ei ollu fyysistä, mutta se oli henkistä, suoraan sanottuna mä en edes enää tunnistanu itteäni kun mua kiusattiin, mä en enää ollu sama ilonen ihminen kun olin, mä olin vaan pelkkä tyhjä kuori entisestä itestäni. Mua nimiteltiin vaikka millä nimellä olin hu*raa, l*tkaa; L*sboa, vaikka mitä nimiä, mitä mä tein sillon? Mä masennuin, mä en enää tienny mitä mä teen, sain kuulla koko ajan jotain p*skaa itestä, mulle soiteltiin haukuttiin puhelimessa, mun vanhemmat jopa soitti kiusaajien vanhemmille asiasta, loppuko se sillon? Ei loppunu, se vaan jatku, kiusaamiselle ei nähny loppua, aloin masentua vielä entistä enemmän, koulussa kukaan ei puuttunu asiaan mitenkään kun vaan kuraattori ja terveydenhoitaja, omaa luokanvalvojakaan ei kiinnostanut asia yhtään mitenkään.

Musta tehtiin sossuille ilmotus koulusta, kun en enää käyny koulua, mä aloin lintsaa mä aloin suorastaan pilaa omaa elämää jo itekkin, jos oot oikeasti masentunu ja sä et halua nousta ylös sinne missä sä saat kuulla huonoa vaan itestäs, haluutko sä lähteä sinne vai jäähä kotiin? Tällä hetkellä jos mua kiusattais mä lähtisin kouluun, mä näyttäisin kiusaajille että mä oon vahvempi kun ne, mut sillon mä en
uskaltanu lähtä kouluun mä jäin kotiin kyhjötämään.

Mä aloin viiltelee, se tuntu että se ois ollu mun apu siihen kiusaamiseen, mut ei se oo uskokaa pois, se ei auta. Se jättää arvet suhun, se jättää sellaset arvet jotka sä tuut muistamaan ikuisesti minkä takia sä ne teit, älkää viillelkö. Se voi tuntua sillä hetkellä oikealta, mutta se on väärin en halua että kukaan satuttaa itteä jonkun tyhmän kiusaajan takia, se ei oo sen arvosta.

Mun vanhemmat soitti mulle psykiatrin, mä aloin siellä käymään tuntu vihdoinkin siltä, että mä sain puhua jollekkin, mä sain itkeä, raivota, huutaa niin paljon kun mä halusin, mä sain purkaa mun tunteet mun psykiatrille.

Mä halusin vaihtaa koulua, mä halusin pois sieltä myrkyllisestä ympäristöstä, mä en jaksanu enää sitä miten kaikki mun vanhat kaverit hylkäs mut kiusaamisen takia, ne ei puolustanu mua sillon kun mä niitä eniten tarvitsin, mun paras ystävä oli toisessa koulussa, mä halusin sen kanssa samaan kouluun aivan sama vaikka ei ollu sama luokka, kuhan vaan pääsin pois tuolta, loppujen lopuksi mä pääsin pois 7 luokka loppu, mun ei tarvinnut enää palata tähän kouluun, mä pääsin uuteen, turvalliseen jossa ei kiusattu mua enää ollenkaan, koska mä uskalsin jo uolustaa itteäni. Mä en enää hyväksyny sitä että mua yritetään loukata.

Mä olen kiitollinen mun vanhemmille ja niille kaikille jotka autto mut sieltä pohjalta ylös, mä en ois pärjänny yksin, en ois varmaan tässä enää, kiusaaminen on raakaa puuhaa, kiusaaminen on rikos.

Mä olen kiitollinen myös mun kiusaajille, ilman niitä mä en olis näin vahva ja parempi ihminen kun ennen olin.

Joten hyvät kiusatut, te koette sen pohjan jossakin vaiheessa, mutta muistakaa te ette oo koskaan yksin, teillä on vanhemmat jotka rakastaa teitä, teillä on varmasti joku edes yksi kaveri. Jos ei ole puhukaa jollekkin, vaikka se ei ole helppoa, joskus tuntemattomalle puhuminen on helpompaa kun jollekkin läheiselle puhuminen. Meitä kiusattuja on monia, mutta me ollaan tuplasti parempia ihmisiä, kun ne jotka kiusasi meitä.