Pettynyt elämään

Nimimerkki: Paska ihminen (13)

Elämä ei ikinä oo päästänyt mua helpolla ja hyväksyin avun vasta kun olin melkein kuollut.

Kolmas luokka alko, 7 tyttöö ja 13 poikaa. Olin aina ollu jotenkin erilainen: pitkä ja ruumiinrakenne oli tukeva. No mua alettiin kiusaamaan. Ei otettu mukaan ja selän takana puhuttiin paskaa, mutta esitettiin välillä kaveria ja välillä ei. Luokassa hallitsi hierarkia. Arvosi määritti puhelin, koti ja vaatteet. Ylitin yläluokkaan, mutta en ollut laiha. Mulle diagnosoitiin vaikea masennus, ahdistus ja paniikkihäiriö. Seiska alkoi. Mul oli kavereita, mutta joku häiritsi mua.

Sitten harhat astuivat kuvaan. Olin itsetuhoinen ja en välittänyt enää elämästä tai mistään. Ihmissuhteet menivät päin helvettiä ja itsekunnioitus puuttui. Yritin itsemurhaa lääkkeillä. Silloin se tapahtui, olin pohjalla. En tiennyt miten oli päätynyt sinne, mutta tiesin että en aijo jäädä sinne. Jouduin osastolle ja olin siellä kaks viikkoo. Pääsin ajattelemaan rauhassa ja yksin.

Tajusin, että en voi muuta kun hyväksyä tilanteeni ja ottaa apu vastaan. Lääkkeet pysyivät elämässäni, mutta annostukset olivat normaaleit ja terapiani jatkuu. Käyn myös säännollisesti puhumassa jos tuntuu, että en kestä. Vanhempani erosivat, joka pahensi oloani, mutta silloinkaan en jäänyt yksin.

Anime astui elämääni ja syrjäydyin. En ollut enää varma kuka olin, koska jos olin kavereiden kanssa roolipelasimme. En voinut olla oma itseni. Tämän hetkinen diagnoosi on vakava masennus, ahdistus ja paniikkihäiriö ja harhat. En tiedä enää mitä odottaa elämältä, mutta toivon että selviän.

Olen arvoton ja paska ihminen muut tiesivät se ja nyt tiedän minäkin…