Olen pahoillani äiti

Nimimerkki: Mielenrauhaa (19)

Lapsuudessa oli paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja se on seurannut mua tähän päivään asti. Ahdistaa se minkälainen ihminen mä olen, mutta oon ilonen et oon vielä elossa. On ollut monta kertaa tosi lähellä et   sattunut pahasti tai et oikeesti ois menettänyt oman itsensä ja elämän. Tällä hetkellä oon vaan pahasti menettänyt hallinnan, rajat ja oman arvon. Oon kokenut monenlaista seksuaalista väkivaltaa ja ne vaan pyörii päässä ja muistan kokoajan vähän enemmän heti kun oon selvinpäin. Ahdistaa muistaa ja sitte välillä taas ei vaan oikeasti muista mitään.

Sekin on pelottavaa kun ei yhtään muista ja vaan havahtuu et joku on tehny sulle jotain ja sua sattuu tai näät mustelmia jostain sun kehon kohdista mihin se toinen on satuttanut. On nöyryyttävää ees sanoo näitä tässä ääneen, mutta oon aika pohjalla elämässä ja välillä mä toivon etten olis tässä mutta samalla pelottaa kuolla..

se pelottaa, koska se on liian lähellä kokoajan, mutta samalla se läheisyys pelon ja kuoleman lähellä tuntuu jo liian turvalliselta vaikka se sitä ei olekaan. Aloin popsimaan erilaisia karkkeja jotka auttaa mut aina hetkeks muualle ja niistä tuli aina vähän parempi olo jäin koukkuun siihen hetken onnellisuuteen mitä mulla ei oikeistaan ikinä ole ollut. Ainoo mitä mietin on mun perhe jota rakastan isää ei ole mutta paras äiti on. Anteeksi äiti tästä kaikesta.

Tää ei oo helppoo meille kummallekkaan ja vihaan valehdella sulle ja vihaan sitä kun satutan sua sillä et vedän kaikkee ja tiiän et ymmärrät miks teen sitä ja oon pahoillani mulla meni jo niin paljon paremmin, mutta nyt taas popsin niitä ja olo helpottaa vaikka valheellista sekin on…vaan kemikaaleja jotka tuhoo mun aivoja ja tekee vaan pahaa, mutta en pysty lopettaan.