OCD, pakko-oireet

Hei, kiva että jaoit tarinasi tänne. Toivottavasti se helpotti oloasi edes vähän. Samaistun kovasti moniin asioihin, mitä kirjoitat. Koen pilanneeni perheeni elämän ja toivoisin, että voisin olla kuten muut oman ikäiseni, ja lähes koko nuoruuteni nyt aikuisuuteen asti oon kamppaillut mielenterveyteni kanssa. Kun hain apua, sitä paheksuttiin. Läheisetkin. Mulle sanottiin, että pakko-oireet on valinta, että pääsen eroon pakkomielteisestä käsienpesusta, ahdistuksesta ja pelosta jos vaan tarpeeksi kovasti yritän ja haluan. Monesti koenkin, etten ansaitse ammattiapua, mutta silti en kadu sitä.
Ymmärrän, että osastohoito tms tuntuu pelottavalta. Mutta toivon silti, että saisit sellaista ammattiapua, joka auttaisi sinua, oli se sitten psykiatri, osastohoito tai joku muu. Älä missään tapauksessa jää yksin.
OCD ei ole oma valinta. Se on sairaus, aivan yhtä lailla kuin joku fyysinen sairauskinnon sairaus eikä valinta. OCD ei ole sun syytä ja kokemuksesta tiedän että joka päivä sen kanssa on hirveää taistelua.
Toivon ja rukoilen sulle kaikkea hyvää, että saisit juuri sellaista apua mikä susta tuntuu auttavan.

Se, että ajatuksia on ja että niihin reagoi ei ole sinun, tai varsinkaan aiemman itsesi eli lapsen syy. Älä pidä siis itseäsi elämänpilaajana. Muista kuitenkin, että tälläisessa tilanteessa apu ja sopeutuminen auttavaan toimintaan ovat avaintekijöitä siihen, että OCD helpottaa, ja pääset takaisin normaaliin elämään. Pääset siihen kyllä. Sinun täytyy vain tsempata itseäsi, mahdollisesti muuttaa ajatustapaasi pakkoajatuksista ja yrittää toimia normaalisti. Asteittain se helpottaa. Tärkeintä sinulle olisi välitön apu terapiasta ja avun vastaanottaminen, sen mukaan toimiminen.