09.11.2018 | Itsetuhoisuus, Perheväkivalta, Väkivalta
Niin pieni ja niin viaton
Nimimerkki: Ristiaallokossa seilailija (15)
Niin pieni ja niin viaton. Silti kaiken taakan saa kestää ja itkemättä elää.
Ensimmäiset sanat oli ”äiti” ja ”isä”. Eipä pieni tyttö silloin tiennyt niiden merkitystä. Miten kaksi ihmistä voi samaan aikaan olla elämän tärkeimmät ihmiset ja painajaisten hirviöt. Väkivallan ympäröimä pieni tyttö kasvaa suureksi koululaiseksi. Suuri, pieni, ujo, sulkeutunut koululainen. Niin yksinäinen ja kalpea. Mustelmien ruhjoma. Omaa onneaan tavoittelemassa suuressa maailmassa.
Yksinäisyys ruhjoo pienen lapsen mieltä. Omakuvaa musertaen haukkuu muut koulunpihalla. On vaikeaa puhua. On vaikeaa itkeä. 6 vuotta ala-astetta ja joka päivä pelossa kotiin menemistä ja yksinäisyyttä. Oppii pieni tyttö tajuamaan kuinka asiat on. Oppii pieni tyttö ison kysymyksen ”miksi juuri minä”?
Masennus, anoreksia, koulukiusaaminen, haukkuminen, väkivalta ja itsetuhoisuus valtaa elämän. Ahdistus rinnassa kotiin omaan huoneeseen. Pieni hoikka kalpea tyttö. Monen mielestä silti se läski, ruma, inhottava, hirviö.
Katkonaiset unet ja ihmissuhteet raastavat tytön mieltä. Väsyneenä joka aamu kouluun. Ahdistuneena joka iltapäivä kotiin, yksin pimeään huoneeseen. Ovi käy ja hiipii tyttö vessaan, avaa lääkekaapin. Ottaa pieni tyttö ison määrän erilaisia valkoisia pillereitä. On pyöreitä ja suippoja. Veden kanssa nielaisee ne, vetää viimmeisen hengenvedon ja nukahtaa. Nukahtaa ikiuneen.
Ei elämä mee oppikirjojen mukaan. Aina ei jakaudu nallekarkit tasan. Silti jokainen on yhtäarvokas. Silti jokainen on ansainnut avun.
Kommentit
(1)
Tuuli Nuortenlinkistä
09.11.2018 11:39:16
Kiitos Ristiaallokossa seilaaja, että kirjoitit tarinasi meille!
Tilanteesi herättää meissä suurta huolta ja siihen on ehdottoman tärkeää hakea apua.
Kirjoitat väkivallasta ja tarinasi perusteella nimenomaan perheväkivallasta. Tiedäthän, ettei kenelläkään ole oikeutta käyttää fyysistä tai henkistä väkivaltaa sinuun. Kodin tulisi olla turvallinen paikka, jossa saat levätä ja olla oma itsesi. Olen pahoillani, että nyt näin ei ole, mutta tilanne voi kuitenkin muuttua. Olet hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet!
Väkivalta on rikos, josta saa ja tulee tehdä rikosilmoitus. Jos sen tekeminen yksin tuntuu vaikealta, saat varmasti apua läheltäsi, kun kerrot tilanteestasi jollekin turvalliseksi kokemallesi aikuiselle. Tämä aikuinen voi olla esim. koulukuraattori, kaverin vanhempi tai vaikka harrastuksesi ohjaaja. Yksi aikuinen riittää alkuun. Pääasia on, ettet jäisi tilanteessasi nyt yksin. Monenlaista tukea on tarjolla, kun rohkaistut ottamaan sitä vastaan.
Oletko tutustunut jo nettiturvakotiin? Nettisivuilta löydät turvakotien yhteystietoja ja ohjeet mm. turvasuunnitelman tekoon. Punaisella ristillä on lisäksi nuorten turvataloja, joista saa apua ja neuvontaa ympäri vuorokauden ja tarvittaessa myös yöpaikan.
Kirjoitat myös itsetuhoisuudesta. Puhuminen helpottaa ja selkeyttää usein mielessä pyöriviä asioita, vaikka se voikin aluksi tuntua hankalalta. Kannustankin sinua kertomaan valitsemallesi luotettavalle aikuiselle myös näistä itsetuhoisista ajatuksistasi. Kannattaa muistaa myös sekasin-chat ja Nuortenlinkin neuvonta, jos asioista puhuminen kasvokkain tuntuu vielä vaikealta. Siellä voi hyvin harjoitella kirjoittamistasi asioista puhumista.
Yksin ei tarvitse jäädä vaikeiden asioiden kanssa! Apua ja tukea on kyllä tarjolla ja kaikke me joskus tarvitsemme ympäriltämme tukea.