Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

muutama elämääni muuttanut asia

Nimimerkki: lohduton (16)

En oikeen edes tiedä, mistä kaikki alkoi, mutta muistan, että nukkumisen kanssa tuli ongelmia mummin kuoleman jälkeen (löysin hänet kuolleena isän kans). No aikaa kului ja olo helpottui. Olin tällöin muistaakseni 7lk.

Kasiluokalla koin seksuaaliväkivaltaa, mutta vasta 9lk uskalsin tehdä rikosilmoituksen. No aikaa on kulunut ja olen päässyt aikalailla yli asiasta. Tietenkin se vaivaa vielä, mutta ajan kans helpottaa.

Ehkä kaikista pahimmalta kuitenkin on tuntunut, kun mun poikaystävä petti minua meijän merkkipäivänä mun entisen parhaan kaverin kans. No tottakai olin niin tyhmä, että päätin antaa anteeks ja aikaa kului ja asiat oli meillä ihan ok. Ellei lasketa sitä, etten saanut olla omien kavereiden kanssa ja pikkuhiljaa huomasin olevani pahasti tossun alla. Oli heikkoja hetkiä, mutta myös paljon hyviä.

Noh tässä 4pv sitten sain kuulla, että tämä poikaystävä (nykyään ex) oli pettänyt taas ja se oli hirvein asia mitä olisin voinu kuulla. Sain kuulla tästä tuntemattoman kautta. Oltas oltu kohta vuos yhessä ja 5v sääjetty eestaas. Pahaltahan se tuntu ja nyt jo neljättä päivää päissään, ko en halua muistaa enkä tietää enkä tuntea. Tiiän, että juomisen on taas loputtava ja saan siihen kyllä apua.

Siin oli mun elämästä asioita, jotka vaivaa mua ja joo kyllä mie käyn psykiatrilla säännöllisesti ja oon ollu osastolla (joka on iha oma tarinansa). Uskon ja toivon ja rukoilen, että mun paha olo ja ahdistus vaan helpottais ja voisin vaa elää normaaalin terveen nuoren arkea.

Kiitos ja kumarrus, jos luit ja jos sul on ollu samoja kokemuksii nii kommentoi alas. 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *