Masennus on

Nimimerkki: Fanny (15)

Tarina on aika dramaattisessa muodossa kirjoitettu, mutta jokainen lause kuvaa todellisuutta.

Siinä sitä istuttiin. Jälleen pulpetin ääressä. Eikö koulu koskaan lopu? Montako vuotta pitää vielä kestää tätä? Laskin kuinka monia vuosia, kuukausia, viikkoja, päiviä ja tunteja koulua olisi vielä jäljellä, huonolla matikkapäälläni. Käteni tärisivät jälleen. En saanut kunnolla happea, ja nojauduin pulpetin suojiin. Laitoin silmäni kiinni, käteni kasvoilleni ja lepäsin. Opettaja huomasi mitä tein, ja huusi, etten saa nukkua. Vitun kusipää etkö ymmärtänyt, että minulla oli huono olo? Hae hoitoa! Vai pitäisikö minun myös…

Aivan sama. Menin vessaan, syljin oksentamisen toivoin pyttyyn ja pesin kasvoni kyynelistä. Aika kului niin nopeasti, mutta todella hitaasti. Löntystin takaisin luokan ovelle, ja keräsin rohkeuteni koputtaa ja joutua oven avaudutta koko luokan keskipisteeksi. Anteeksi, että luuserinkin pitää mennä vessaan ”tekemään tarpeensa”.  Ei minua koskaan suoranaisesti kiusattu, nimiteltiin ja tönittiin vaan. ”Läski, kusipää, vittupää, paska-aivo”. Mitä näitä nyt on. Ruokailu alkoi, menin syömään muiden seuraan, mutta koska olin huonolla tavalla luokan pelle minulle vaan töksäyteltiin törkeyksiä.

Jokainen päivä tuntui ylitsepääsemättömältä. Aamuisin ennen kouluun lähtöä kiljuin täyttä kurkkua, revin hiuksiani ja löin seiniä sekä paiskoin ovia. Lyyhistyin maahan ja pitelin nenääni jotten itkisi, eikä naamani olisi turvonnut ja punainen. Ei onnistunut. Oli pakko lähteä ulos.

Vuodet vierivät. Paljon ehti tapahtua, enimmäkseen huonoja asioita. Tuolloin olin 4-6 luokalla, nyt olen 8 luokalla. Voin edelleen huonosti, mutta olen saanut apua. Ihmiset, älkää pelätkö hakea apua.