Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

mahdolinen syömishäiriö kaverilla

Nimimerkki: huolestunut ystävä (16)

Olen epäillyt jo jonkin aikaa, että kaverillani olisi syömishäiriö. Hän puhuu kehostaan  ja muusta ulkonäöstä aina negatiiviseen sävyyn (yleisin on ”Läski-hänen nimensä”) ja hän kertoi minulle pidempi aikaisten epäilyideni jälkeen, että hänen oksentamisensa ei ollut pelkkää huonoa oloa vaan myös itseaiheutettua. Hänen perheensä oli huomannut asian ja olivat kysyneet että onko hänellä bulimia, hän oli kieltänyt asian. Hän on urheillut paljon jo lapsesta saakka. Hänen koko perheensä on urheilullinen ja panostaa terveelliseen ruokaan. Hänellä ja hänen sisaruksilla on tapana naureskella ja olla todella lihavuusfobisia. Lisäksi hänen siskonsa kommentoi hänen instagram kuviinsa aina ”pullero”; heidän välinsä tuntuvat tulehtuneilta muutenkin. Hänellä on ollut vaikeuksia oppimisessa ja hän on ollut muutamina viimeisinä viimeisinä hyperaktiivinen.

Ystäväni sanoo monesti minulle ettei saa nukuttua kunnolla ja ei syö oikein mitään. Hän on normaali- tai hieman alipainoinen. Itse kiinnitin asiaan huomiota, sillä yhdistin hänen pieniä oireita mahdollisesta syömishäiriöstä omaan kokemukseeni bulimiasta. Epäilykseni alkoivat syntyä jo viime talvena.

Mitä minun pitäisi tehdä, sillä hän ei ole oikein halukas puhumaan edes minulle puhumattakaan aikuisesta?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(2)

Location

:(

07.12.2021 20:07:21

Minun mielestä sinun kannattaisi odottaa että hän itse kertoo aikuiselle tai pyytää sinun apua siinä, mutta jos hän vaikuttaa todella huonolta ota ohjat omiin käsiin ja kerro aikuiselle. :3
En tiedä näistä asioista kauheesti, mut toivottavasti tää auttaa edes vähän.
Onnea sinulle ja kaverillesi! ?

Tuki

25.12.2021 15:36:42

Kysy jotkin asiat on vaikea avata itse. Voit kysyä vaikka näin: Älä ota pahalla mutta mä epäilen että sulla on syömishäiriö. Jos on niin anna hänelle tukea ja ole hyvä ystävä.