Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Kiusaaminen rikkoo

Nimimerkki: Julia (15)

Mä oon 01 syntynyt tyttö. En ennen yläasteelle menemistä välittänyt, mitä mieltä muut on musta. Pukeuduin kuten halusin, olin ihan oma itseni. Seiskalla se muuttui. Äkkiä kaikkia tuntui kiinnostavan, miksen pitänyt Adidaksen housuja tai peplum-paitoja. Uskon, että olin tosi helppo kohde mun kiusaajille.

Heti ekalta päivältä seiskalla muistan, miten porukat alkoi muodostua. Jos erottui joukosta, jäi helposti porukan ulkopuolelle. Näin musta tuli helppo kohde mun kiusaajille. Oli mulla kavereita, hengasin niiden kanssa välkillä ja ruokiksella. Osaa niistäkin kiusattiin.

Mun oman luokan pojat sen alotti. Työnnettiin sormet kurkkuun, kun kävelin ohi, huudeltiin, haukuttiin, mulkoiltiin, yritettiin saada jopa köksäntunneilla ulos porukasta. Tehtiin mitä vaan, että tuntisin itseni ulkopuoliseksi ja huonommaksi kuin muut. Pikkuhiljaa muitakin lähti siihen mukaan. Joskus menin vaan koulun vessaan itkemään, joskus pala kurkussa kestin kaikkien edessä, koitin esittää, ettei tunnu missään.

Tilanne paheni, kun aloin seurustelemaan tytön kanssa. Ei saatu olla koulussa eikä vapaa-ajalla rauhassa. Kun joku huomasi mut kyseisen tytön seurassa, alkoi huutelu ja haukkuminen. Käskettiin laittaa naru kaulaan ja painumaan helvettiin.

Pikkuhiljaa mä aloin uskoa, että mussa on se vika. Eikai ne kiusais mua muuten. Masennus, johon olin muiden syiden takia sairastunut ala-asteen lopussa, paheni, ja itsetuhoisuus lisääntyi. Mä vihasin itseäni niin paljon, että halusin kuolla.

Nykyään mä en pysty olemaan isoissa ihmisjoukoissa (yli 20hlö). Saan paniikkikohtauksia tosi usein. Ajattelen, että kaikki muutkin inhoaa mua yhtä paljon, kuin mä inhoan itseäni. Jos joku kehuu, se tietenkin tekee sen säälistä.

Melkein koko kasin kävin sairaalakoulua. Nyt oon kesän jälkeen menossa jopo-luokalle. Saa nähdä, mitä siitä tulee. Pelottaa, että kiusaaminen jatkuu, etenkin, kun oon menossa omaan vanhaan kouluun takaisin.

Älä jätä ketään yksin. Muista, että kaikki on yhtä tärkeitä, eikä kenelläkään ole oikeutta sanoa sulle, millanen sun pitäs olla.

Anna arvio tarinasta

Saitko tästä sisällöstä tukea tilanteeseesi?
Saitko tästä sisällöstä tukea tilanteeseesi?
Oliko tämä sisältö sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(2)

Location

Annieey

21.06.2016 17:51:45

Kukaan ei sais kiusata toisia tällä tavalla. Mua sattuu jo se kun kaikki sanuu mua oudoksi.

Sillä ei oo väliä kuka oon

15.09.2016 14:43:56

Kuulostaa kamalalta. Mua koeteltiin ja katottiit et millon menis pinna, mut ite katoin vaan silmiin ja olin hiljaa. Joskus kun sanoin jotain siitä tehtiin kauhee juttu. Pitää aina muistaa aatella positiivisesti.