Ihmisten ympäröimänä mutta silti yksin

Hei aavikkokettu ja anonyymi! Mä tiiän miltä teistä tuntuu mun elämä on ollu viimesen puolen vuoden ajan yhtä helvettiä ja päivästä toiseen on vaa pitäny pitää itteni kasassa ja toivoa että parempia päiviä tulee. Muistakaa että ette oo ikinä yksin aina on joku joka välittää ja vaikka teillä ois kuinka paska olo älkää satuttako itteenne. Se on vaikeeta mutta ootte vahvoja ja elämä kyllä kääntyy aina paremmin

heiii! Tiiän tasantarkkaan mistä puhut. Viime vuonna kun alotin kanssa 7 luokan mun kaveriporukka hajos ekan 2 viikon sisällä kun mun kaverit alko olee niitten luokkalaisten kaa. Vaik se nyt tuntuu tosi painavalta ja ahdistavalta niin lupaan sulle vuoden päästä sillä ei oo mitään väliä varmaan vaan katot taaksepäin ja mietin et stressasit ihan turhaan, mut voithan sä aina puhua niille ja laittaa viestiä jos ne haluis hengaa sun kaa vaikka jollain välkäl kyl ne ymmärtää. Kannattaa kyllä alkaa puhuu ja tutustaa uusiin ihmisiin ja uusiin luokkalaisiin. Mut zemppii oot ihan huikee! haleja sinne

Kiitti kommentista! Oot ihana❤️haleja sinne myös! :)

Mulla on toi aivan sama, oon tosi ahdistunu ja patoon suurimman osan mun tunteista mun sisään, enkä oikeen voi kertoo niist kenellekään. Mu frendit heittää aik ilkeetä läppää, joka myös sattuu aina välillä. Ja oon niin ujo etten osaa hankkii enempää frendejä. Se vaan tuntuu niin mahdottomalta. Mustakin kams tuntuu et mun pää räjähtäis tän takii, mut en oikeen vaa osaa puhuu siit kenellekään?

Mun pieni kaveriporukka hajos näin:yks Alko juomaan, toisella oli muita kavereita ja kolmas sai poikaystävän... Ja mä jäin yksin ja sairastuin anoreksiaan, joka puhuu että oon läski ja se on totta. Oom vaan tällä en läski ämmä ainakin yhen ihmisen mielestä, jonka annoin osastolla ilmi nuuskasta... Se oli 13v.