Ihana itsekäs isäni

Nimimerkki: Särkyvä (13)

Kerron tarinan, jossa minulla ei ole suurta osaa vaikka siihen liitykin aika merkittävästi. Minulla on kaikesta tapahtuneesta vain äitini näkökulma ja joitain itse muistamiani asioita. Tää tarina saattaa aiheuttaa suuttumuksen tunteita eli koittakaa kestää kaikki ketkä tän päättää lukea.

En ole varma mistä pitäisi aloittaa, että tästä ei tulisi niin sekava, mutta yritetään. Minulla on siis kolme vanhenpaa sisarusta ja meille kaikille avattiin syntyessämme säästötili. Kaikki oli hyvin kunnes riitojen ja erimielisyyksien johdosta äiti ja isä erosi kun olin kolme. Isäni vanhemmat oli huolissaan minun ja sisarusteni säästötileistä jos ne jää molempien vanhempien käyttöön. He pakottivat äitini antamaan kaikki tilien oikeudet isälleni. Säästötilit oli tarkoitettu meidän lapsien harrastusten maksuun, mutta jotkut voi jo arvata, että isänihän ei sellaiseen sitä käyttänyt… Hän remontoi kotinsa, osti huonekaluja, kävi ruokakaupassa ja osti meille lapsille meidän rahoilla syntymäpäivä- ja joululahjat. Tää paljastui kun vanhin sisarukseni täytti 18. Tili siirtyi hänen käyttöönsä ja isä soitti hänelle vihaisena, että hän oli estänyt häneltä pääsyn siskoni tilille. Siskoni oli ihan hämillään eikä tiennyt koko tili asioista kunnolla mitään. Vähän ajan kuluessa siskoni tajus mistä oli kyse ja alkoi tutkimaan asiaa ja sai just selville mihin rahat on käytetty ja kuinka paljon. Isä oli käyttäny lähes tuhansia euroja niiden vuosien aikana. Siskoni kysyi isältä rahojensa perään ja mitä hän sai vastaukseksi. No isän haukut! Isä haukkuu isovanhepien säestäessä ja välithän siinä meni. Tuohon aikaan olin erittäin utelias pikku tyttö ja kysyin isältäni asiasta. Sen jälkeen oikeasti hel*etti oli irti ja isä haukku siinä samalla, mut pystyyn kuinka kehtaan edes puhua näistä asioista. ”Parastahan” tässä on vielä se, että siskoni pitäisi pyytää anteeksi tästä kaikesta…

Oon aina katsonut isääni ylös päin. Miten fiksu, ystävällinen ja kohtelias hän on. Nyt vuosien varrella hänestä on kuoriutunut itsekäs, kohtuuton ja paha. En tiiä mitä mun pitäis ajatella tästä ihmisestä tai mun isovanhemmista. Kaikki saa elämässään vaan yhen isän, mutta musta tuntuu, että mun isäpuoli ois parempi isä kuin mun oma.

Vanhemmista puhuttaessa mua alkaa ärsyttää myös suunnattomasti se, että isän lisäksi äiti osaa olla myös lapsellinen. Siis oikeasti isäni ja äitini erosta on yli KYMMENEN vuotta ja silti he eivät osaa jotenkin hyväksyä sitä. Mä joudun olemaan välikäsi keskusteluissa ja puolustaa isää äidiltä ja äidiltä isää. Kun pienenpänä kystin miksi he erosivat, minulle vain tiuskittiin ja sain molemmat haukkumaan toisiaan.

Lapsienoikeudet on parantunut, mutta musta tuntuu ettei niitä vueläkään oteta tosissaan näistä asioissa. Oli ihminen sitten 8 tai 18 sille pitäis kertoa miten asiat on. Viisi vuotiaana olen lähes koko suvulleni ilmaa tai arvostelun kohde ja 13 vuotiaana ihmetellään kuinka minua ahdistaa sukujuhlat ja haluan sulkeutua kammariini mielummin kuin istua olohuoneessa keskustelemassa kuulumisia…

Olen ehkä hieman katkera lapsuudestani. En saanut mielestäni niitä asioita jota olisintarvinnut. Ymmärtävän, tuvallisen sylin jolle saisin kertoa, että minua harmittaa vanhempieni ero, ystävieni luota pois muuttaminen tai eskarissa alkanut kiusaaminen. Kyllähän minä sitä yritin hakea, mutta jopa äitini katsoi mielummin telkkaa kun minua kertoakseni edes osan huolistani.