Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Hyvinvointi valtio

Nimimerkki:

Koko nuoruuteni, kun olen halunnut apua, minua ollaan pompoteltu terapeutilta toiselle, kukaan ei ymmärtänyt tai kuunnellut. Elin tosi vaikeaa aikaa ja ajattelin, että minun pitää selvitä yksin. Saatoin mennä sekaisin chattiin odottaakseni turhaan tai nukahtaakseni kyyneliin kun vuoroni ei ikinä tullut. Samalla kuulin kuinka tutuille on tarjottu apua vaikka he eivät sitä olleet tarvinneet. Tätä jatkui vuosia.

Aloin juomaan ja käyttämään huumeita lähes päivittäen välttääkseni negatiivisia tunteita. Silti ne aina tulivat takaisin.

Vuosien varrella tunteeni ovat muuttuneet paljon. Ennen halusin kaikille vain hyvää, nykyään kannan paljon vihaa varsinkin tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan, olen vahingossa vahingoittanut muita seka fyysisesti että henkisesti.

Jotkut tiet on vain yksi suuntaisia, mennyttä ei saa korjattua. Joskus on liian myöhäistä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *