Huumeet eivät olleet järkevä ratkaisu
Nimimerkki: anteeksi kirjoitusvirheet (18)
Olen siis 18-vuotias nuori mies. Ensimmäisen kerran kokeilin huumeita jo 12-vuotiaana. Silloin poltin kannabista ensimmäisen kerran. Siitä se alkoi, huomasin, että hei tässähän ei ole mitään pahaa. Kunnes 14-vuotiaana tajusin, ettei polttelu enää riitäkään. Päätin kokeilla amfetamiinia. En vielä silloin ajatellut, että olin koukussa. Oikeasti kuitenkin olin. No amfetamiinia vedettiin sitten vähän aikaa.
Sitten tutustuin todella huonoon seuraan ja 16-vuotiaana kokeiltiinkin jo sieniä ja subutexia. Tipahdin maan pinnalle ja tajusin olevani koukussa. Tiesin, että jos sanoisin huumeiden käytöstä esimerkiksi kotona, niin vanhemmat veisivät minut jonnekin laitokseen. Kavereillekaan ei auttanut puhua, koska he olivat itse samassa hommassa mukana, mutta he eivät tajunneet olevansa koukussa.
Jatkoin silti samaa rataa 9-luokan jälkeen. Jäin kotiin, koska en päässyt mihinkään kouluun. No sitten 18-vuotiaana alkoi rötöstely ja varastelut. Tein sitä, jotta saisin rahaa aineiden hankkimiseen. Viime jouluna lopetin kaiken sen, koska tiesin, että olisin linnassa aika nopeasti.
Mitään erikoista loppua minulla ei ole tähän, koska aineiden käyttö jatkuu. En oikein tiedä, mitä aion tehdä enää tästä eteenpäin.
Kommentit
(7)
voimia
08.04.2015 22:14:46
Hyvä että oystyt myöntämöön itsellesi olevadi koukussa se on jo iso askel
justsemuija
19.07.2015 13:11:57
Vaikee tilanne... Tsemppii sulle toivottavasti parannat tapasi! Noin alhaalta pääsee kyllä ylöspäin
Anonyymi
24.09.2015 10:38:11
Kuulostaa aika liioitellulta kannabis vastaiselta tarinalta. En usko että tarina pitää paikkansa, mutta varmasti kyllä joillekkin käynnyt vastaavasti.
Anonyymi
10.10.2015 16:13:34
Tuo ganja tuolt pois ni alkaa olee uskottava tarina...
...
31.12.2015 17:25:42
ei oo oikeen kokeilla kannabista.
anteeksi kirjoitusvirheet
27.12.2016 09:51:51
Olen nyt saanut lopetettua huumeiden käytön koska löysin sielunkumppanini jumalan
Anonyymi
15.12.2018 17:42:03
Paljo THL makso täst sulle?