Huolimaton

Nimimerkki: "Älä niistä enää murehi." (12)

Kun olin kakkos luokalla mun vanhemmat eros ja mua syrjittiin koulussa, se oli sellasta et jos oltiin välkällä kaikki yhes paikas porukassa nii yhtäkkii mun muut kaverit lähtee juoksee pois mun luota ilman et sanoo mitään ja sitä tapahtu monesti sit oli sellasta oli et mä istuin yksin koulunpihalla koulun nurkalla, eikä kukaa mun kaveri ees huomannu mua. Ja tällasta oli paljo. Mä olin kertonu äitille siitä syrjimisestä ja sit kakkosluokan oppimiskeskustelussa äiti kerto opelle siitä mut ei se mun mielestä loppunu eikä sille tehty enää mitään. Kerran välkällä ope oli huomannu et mä oon yksin ja kysy et miks oon yksin sit huijasin ja sanoin et ” mä en erota mun kavereita sieltä pihalta” koska en halunnu tai uskaltanu kertoo mun syrjimisestä. Mut yks niistä tuli mun luo ja meistä tuli hyvii kavereita.

Sit nelos luokalla en tiiä miten mut ”se tyyppi” oli yhtäkkii mun paras kaveri?!?!?! Tai no esitti mulle sellasta nii sitä sinä vuonna talvella meijän luokalle tuli uus tyttö joka sit vei tän mun ”parhaan kaverin” pois multa sit olin taas yksin ja sit ”se tyyppi” sano aina mulle et: ”sä oot aina mun paras kaveri” vaikka oikeesti se oli vaan kokoajan sen toisen kaa. No nelos luokan loppu puolella sain mun muut kaverit takas ja sit vitosluokalla sain uuden kaverin joka on mulle nyt tosi tärkee.

Nyt sit kutosella oon alkanu murehtimaan niistä kakkosluokan asioista vasta nyt, äsryttää ku en murehtinu niistä asioista sillon ku olin aina siitä huolimatta nii ilonen ja positiivvinen lapsi ja nyt vasta alan miettii niitä asioita. Onks kellää apuu et miten pääsen terapiaan nopeesti?? Ku haluisin kertoo niistä asioista, oon siis kertonu tänävuonna jo äitille et mua harmittaa ne asiat nii äiti vaa oli sillee ” älä noita vanhoja asioita enää murehi” mut se on vähä vaikeeta…