Epätoivo

Nimimerkki: Oka Ruto (17)

Olen aina ollut vähän omanlaiseni, mutta en koskaan mitenkään itsetuhoinen yms. Joskus epätoivon keskellä saatoin kuitenkin toivoa että en heräisi aamulla, mutta en koskaan siis suunnitellut itsemurhaa tai mitään. Tässä joulukuun alussa, ehkä joskus 5.-15. päivä valuin eräästä henkilökohtaisesta syystä epätoivoon. Viilsin sitten eräällä terävällä esineellä (en veitsellä, mutta jossain jossa oli terävä kulma, en tarkalleen muista mikä) itseäni. En mielestäni mitään kovin syvää, näyttivät vain naarmuilta. Huomenna koulussa haavoista alkoi kuitenkin yhtäkkiä vuotaa verta. Ei mitenkään paljoa, sain kaiken nuolaisemalla pois.

Seuraavana iltana mieleni teki jostain syystä tehdä se uudestaan. Melkein teinkin, mutta hillitsin itseni, vain vaivoin.

Vähän ennen joulua leikkasin lahjanarua, ja yhtäkkiä mieleni teki vain työntää sakset vatsani tai kurkkuni läpi. Tällöin henkilökohtaiset ongelmani olivat vain kasvaneet. Rupesin itkemään (jota en yleensä tee, vaikka kuinka tekisi kipeää), ja menin nukkumaan. Siitä jouluun asti itkin itseni aina uneen, varoen ettei kukaan kuule. En halua vaivata muita asioillani, en pienenäkään kertonut äidilleni ikinä jos sain haavan, vaan juoksin itse laittamaan laastarin.

Uudenvuoden jälkeen menin kouluun, ja kaverisuhteet olivat aivan päin mäntyä. Eräs poika kuitenkin pelasti minut. Olin jo vähän aikaa ollut ihastunut häneen, ja pian hänkin alkoi ilmaista kiinnostustaan minuun. Nyt kaikki on kunnossa, joskus kuitenkin tunnen pelkoa siitä että kaikki alkaa taas alusta. Minulla oli ennen tätä joulukuista tapahtumaa asiat lähes yhä hyvin kuin nytkin. Välillä ajattelen että onni sortuu ja teen jotain paljon pahempaa kuin viimeksi.

Ja loppuun haluan sanoa, että älkää koskaan viillelkö. Jos suunnittelette itsemurhaa ajatelkaa mikä teillä jää tekemättä. Kenties katsomatta joku elokuva? Kirjoittamatta tarina, lukematta kirja? Ehkä haluat käydä jossain tietyssä huvipuistossa? Tai edes jotain pientä. Itseäni helpottaa aina tälläiset pienet, tekemättömät asiat.