Ei, kaikki ei ole hyvin

Nimimerkki: Se mielisairas (12)

No. Voisi väittää et mulla olisi kaikki hyvin. Sain juuri oman hevosen, tuolla se seisoo pihassa sen ystävän kanssa. Mun perhe on ihan ehjä ja mulla on kyl kavereita, koulussa ja vapaa-ajallaki. ”Kaikki siis ihan hyvin!”, sanoo todella moni. Mikä sitten on pielessä? No. Aloitetaan vaikka pahimmista asioista: kuulen ilkeitä ääniä, kärsin hallusinaatioista ja lievä masennuskin löytyy. Keväällä joihinki tutkimuksiin. Sitten syksyl etitään lääkitys. Äiti vastustaa sitä ja selittää miten mun pitäs VALEHDELLA psykiatrille et nää jutut on loppunu! NEVER! Kyl mä otan ihan mielelläni ne lääkkeet. Mua on kiusattu pienenä ja löysin kavereita vast nelosluokal. Nyt menen siis kutoselle. Viiltelytaustaakin on, ja näkyvät arvet siitä. Äiti vaa on ihan sekasin tästä kaikest, ja se jotenki rikkoo sisältäpäin kun kuulee äitin, sen henkilön joka on aina ollu se vahva superäiti, oman rakkaan vanhempansa itkevän. Mun veljellä on vähä samaa hommaa. Siitä en selitä enempää.

Tästä nyt tuli tämmönen stoori mut jos jollakulla on samaa tai muuten vaan paha olla nii kertokaa ihmeessä ❤️