Ala-asteelta ei löydä tosirakkautta

Nimimerkki: MIRACULOUS! SIMPLY THE BEST! (12)

Moi! Oon 12-vuotias tyttö ja aattelin jakaa tarinan mun pitkäkestoisesta ihastuksestani.

Kyseinen poika on ollu mun luokalla siitä asti kun alotin koulun. Niihin aikoihin mä en niinkään välittäny siitä, se oli mulle vaan yks muiden luokkalaisten joukossa.

Mut 3. luokalla se tuli mun luokkalaisten kanssa pelaamaan sokkoa. Mä en tiiä mitä siinä tapahtu, mutta siitä päivästä lähtien mä olin ihastunu siihen.

Ensin mä yritin kieltää itteltäni sitä ajatusta, et tykkäisin siitä, mut lopuks annoin periks, ja tiesin, et mä en asialle vois tehdä mitään.

Mä kyllä tiesin, et se tykkäs yhestä toisesta tytöstä, mut mä olin niin sokee sen ihastumisen takii, et en ees muistanu sitä, ja kuvittelin, et se olis tykänny musta. Mut ei.

Ystävänpäivänä se jako kaikille sellaset ystävänpäiväkortit, ja olin niin ilonen siitä. Kunnes mä huomasin mitä se oli lähettäny sille toiselle tytölle. Se oli kirjottanu sen nimen silleen isolla, ja laittanu siihen sydämmiä. Sillä hetkellä mä tajusin, et mulla ei ollu minkään laisia mahollisuuksia, ja mä murruin totaalisesti. Mä itkin joka päivä, kun mä kävelin kotiin koulusta, ja mä vihasin sitä tyttöö. Mä olin ihan rikki sen takia.

No, niiden ”suhde” ei kestäny kovin kauaa, ja 4. luokalla ne oli ku ne ei olis koskaan tykännykkään toisistaan. Nelosella ei mitään kovin ihmeellistä tapahtunu, mä puhuin sille tosi harvoin, ja jos puhuin, punastuin totaalisesti. Käyttäydyin tosi erilaisesti sen seurassa ja mua NIIN nolottaa se nykyään.

5. luokan alussa mun mieliala yhtäkkiä alko laskeen aika pahasti, osittain liittyen niihin muistoihin ja pettymyksiin mitä se oli mulle aiheuttanu. Mun mieliala laski ja laski ja pahimmillaan mä harkitsin itsemurhaa. Mut en löytäny ittestäni vaan tarpeeks uskallusta tehä niin, ja onneks, koska muuten en oliskaan tässä. Lopulta sain apua koulupsykologilta ja se kyllä kannatti.

Mut taas siitä ihastuksesta… Se oli tosi paljon yhen tytön kaa meijän luokalla (ei siis se sama kun sillon kolmosella) ja ne sano et ne on kavereita mut mä en kyl ihan uskonu. No ne ei kuitenkaa koskaan päätyny yhteen, vaan se alko seurusteleen yhen vuotta vanhemman tytön kaa. En jaksanu kummemmin siitä välittää, mul oli energia ihan loppu siinä vaiheessa.

Keväällä mä luulin jo päässeeni vihdoin yli siitä ja olin paljon normaalimpi sen seurassa. Kuitenkin ihan kouluvuoden lopussa mä ihastuin siihen uudestaan, vaikka mä tiesin, et se ei koskaan tykkäis musta.

Nyt 6. luokalla mä edelleen tykkään siitä, ja se on kyllä tuskaa. Mun paras kaveri luultavasti tykkää siitä ja mun masennus iskee taas päälle. Ihan vasta mä itkin koko illan, koska mun elämä on niin haastavaa. Mä oon kuitenki silleen aika samanlainen ku se, koska me molemmat tykätään peleistä ja pelataan samaa peliä, ja silleen et toivon et mulla on jotain mahiksii…

Mut saa nähdä miten mun käy, luultavasti en koskaan saa vastakaikua mut samapa se.

Kiitokset jos jaksoitte lukea mun tarinan.