Lahjoita
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

24.03.2023 | Yleinen

Nuortenlinkki

Harrastukset vähentävät yksinäisyyttä

Ohjaan vähän liikkuville nuorille suunnattua Fun Startti -ryhmää, jonka tarkoituksena on kokeilla uusia liikuntalajeja ja kannustaa nuoria omaehtoiseen liikuntaan. Vuoden alussa sain yhteydenoton vanhemmalta, joka toivoi, että hänen lapselleen löytyisi liikuntaharrastus. Vastaavanlaisia yhteydenottoja tulee huolestuneilta vanhemmilta, sosiaalityöntekijöiltä sekä kouluhenkilökunnalta säännöllisesti. Aikuiset toivovat, että nuorille löytyisi mielekästä tekemistä ruutuajan vastapainoksi ja että nuorten fyysinen suorituskyky kohentuisi. Yhtä tärkeään rooliin nousee kuitenkin myös se, että nuoret löytäisivät uusia ystäviä.

Mikä aiheuttaa yksinäisyyttä?

Yksinäisyys on yleinen tunne, jota suurin osa kokee jossain kohtaa elämänsä aikana. Yksinäisyys voi johtua useista asioista eikä se suinkaan aina liity vain yksin olemiseen, vaan myös seurassa voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Yksinäisyyttä saattavat aiheuttaa elämänmuutokset, kuten toiselle paikkakunnalle muutto tai läheisen menettäminen, mutta myös se, ettei sosiaalisesta piiristä vain löydy sellaista henkilöä, jolle voisi uskoutua ja siten muodostaa syvän sekä merkityksellisen ihmissuhteen.

Vähävaraisissa perheissä lasten ja nuorten yksinäisyys on korostunutta ja joka kolmas joutuu jossain vaiheessa keskeyttämään harrastuksen rahanpuutteen vuoksi. FunActioni ja NYT-liikunna harrastustoiminnassa pyritäänkin siihen, ettei kenenkään harrastaminen jäisi rahasta kiinni. Siksi kaikki toiminnot ovat joko täysin maksuttomia tai hyvin edullisia. Valitettavasti yksinäisyys on kuitenkin Suomessa hyvin yleistä. Nuorten yksinäisyys korostuu erityisesti silloin kun muutetaan yksin asumaan tai siirrytään

uuteen opiskelupaikkaan. Ulkopuolisen voi olla vaikea havaita yksinäisyyttä, sillä se harvoin näkyy päällepäin. Aivoissa yksinäisyys kuitenkin tuntuu kipuina samoilla alueilla kuin fyysinenkin kipu.

Yksinäisyyden haitat

Kansanterveyden näkökulmasta yksinäisyys on jopa vaarallisempaa kuin heikko fyysinen kunto. Erityisesti pitkittynyt yksinäisyys on haitaksi terveydelle. Ihminen on sosiaalinen olento, joka tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä. Yksinäisyyden tunne voi aiheuttaa ihmisessä mm. kohonnutta verenpainetta ja suurempaa stressihormonien eritystä lisämunuaisista verenkiertoon. Mikäli yksinäisyyteen liittyy myös passiivisuutta, on riski sairastua esimerkiksi masennukseen entistä suurempi. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää kannustaa itseään pysymään aktiivisena silloinkin, kun käy läpi vaikeita tunteita.

Miten yksinäisyys taltutetaan?

Yksinäisyyden taltuttaminen ei välttämättä vaadi laajaa kaveripiiriä, vaan yksikin välittävä ihminen riittää. Liikunnalla on lukuisia positiivisia vaikutuksia niin henkiseen kuin fyysiseenkin hyvinvointiin. Liikunta vaikuttaa mielialaan positiivisella tavalla hyvin nopeasti, sillä se suurentaa endorfiinien ja monoamiinien pitoisuuksia veressä. Ryhmämuotoinen liikunta tarjoaa myös sosiaalista tukea ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Liikuntaharrastus tuo yhteen samoista asioista kiinnostuneita henkilöitä ja turvallisessa ympäristössä on mukavaa harjoitella uusia taitoja. Onnistumisen kokemukset ovat myös eduksi itsetunnolle.

Fun Startissa käyneet nuoret tutustuivat toisiinsa ja tulivat lopulta hyviksi ystäviksi. Liikunnasta he saivat iloa sekä itsevarmuutta ja pian heidät bongasikin jo kokeilemassa kaikenlaisia lajeja yhdessä – milloin he osallistuivat kiipeilyyn, milloin kuntosalille, salibandytunnille tai koripalloleirille. Mutta mikä tärkeintä, he löysivät harrastuksen kautta toisensa.

Tule mukaan harrastamaan ja tapaamaan uusia ystäviä, taltutetaan yksinäisyys yhdessä!

Anni

Nuorten liikuntakoordinaattori, FunAction ja NYT-liikunta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *