16.03.2026
naisille turvallisuutta
ulkona hämärää, naiset peloissaan mistä kulman takaa mies tulee näin asioitten kuulua ei pitäisi samaan aikaan sukupuolet poistaa halluttasiin Kun…
16.03.2026
ulkona hämärää, naiset peloissaan mistä kulman takaa mies tulee näin asioitten kuulua ei pitäisi samaan aikaan sukupuolet poistaa halluttasiin Kun…
04.08.2025
Soitin tänä aamuna hätänumeroon ja kysyin ambulanssia, ja jälkeenpäin kaduttaa, koska pelkään, että olen estänyt soitollani avunsaannin sellaiselta ihmiseltä, jolla…
13.03.2025
15 vuotiaana ihastuin ekaa kertaa naispuoliseen henkilöön. Päädyimme yhteen ja kaikki meni hyvin. Koulussa minua kiusattiin koska olin erillainen ja…
10.02.2025
(Monet ihmiset sekoittavat käsitteet ”yksinäisyys” ja ”yksin olo”, yksin olossa ihminen haluaa aikaa itselleen ja nauttii rauhasta, yksinäisyydessä ihminen kärsii…
07.01.2025
Moi. Olen syntynyt tammikuussa ja tänään puhun teille minun elämästäni ja muista asioista. Minä olen asunut Turussa, paitsi että minun…
07.01.2025
Olen huomannut että viimeaikoina olen tuntenut toistuvaa alakuloisuutta ja oikeastaan se on ollut jo ainakin vuoden ajan mutta koko ajan…
13.12.2024
Olipa kerran tyttö, jolla ei ollut kotia. Hän oli asunut vuosia metsässä. Kukaan ei tuntenut häntä. Hänen äitinsä oli muuttunut…
24.09.2024
Söpö scene on ainutlaatuinen, viaton ja nuorekas scene-nuorisokulttuurin lahko. Sen painopiste on ensisijaisesti nuoren ja lapsen näköinen, ja muodissa on värikkäitä ja…
23.09.2024
Pidätkö Creature Featuren kauhumusiikista? Haluatko olla se siisti, kiehtova, pelottava, paha poika, johon kaikki tytöt ovat hulluna ja jota eniten…
23.09.2024
Oletko juuttunut Twilightin, Vampire Diariesin ja/tai True Bloodin mahtavuuteen? Kaipaatko olla vampyyri tai saada muut luulemaan, että olet? Hyvät naiset,…
10.09.2024
Olipa kerran tyttö jolla oli adhd hänellä oli kaksi ystävää. Häntä on kiusattu ja hän ei tajunnut mitää. Hän asuu…
20.08.2024
Oon adoptoitu 15-vuotias tyttö. Mulla on tullut semmosia ajatuksia, että oon huono, ärsyttävä, paha, tyhmä ja että pilaan kaiken. Nämä…