21.03.2018 | Ystävyys
Ystäväni (perustuu tosi tapahtumiin)
Nimimerkki: ystävä (13)
Se alkoi jo kun olin päiväkodissa kun minä ja ystäväni Nea leikimme kahdestaan. Me olimme hyviä ystäviä oltu jo kauan, mutta sitten kuvioihin tuli ystäväni Nita, jonka Nea oli tuntenut jo ennen minua. He olivat kuulemma olleet ystäviä jo kauan aikaan ja ehkä jopa bff, joten siitä alkoi se kun Nea JÄTTI mut yksin ja alkoi olemaan Nitan kanssa. No olin sit yksin koko loput 3 vuotta enkä uskaltanut hankkia kavereita ettei niin kävisi uudestaan. En muista miten mutta mä aloin tutustuu henkilöön nimeltä Monika, joka on ollut mun kaveri jo melkein 4 vuotta. Me ollaan tehty kaikki mahdollinen yhdessä. Monika on joskus hiljainen muiden seurassa mutta mun kanssa se puhuu ja nauraa normaalisti. Kun olin ollu sen kanssa 3 vuotta aloin huomata Monikassa muuttuvia asioita. Eli se ei enään ollut mun kanssa niin paljon kuin yleensä ja se on alkanut vältellä mua. Kerran se ei edes puhunut mulle kokonaiseen päivään! Sit mä menin kysymään siltä että miks et oo puhunu mulle melkeen vikkoon ni se vaan naurahti ja sama jatku vielä 3 päivää. Lopulta mä aloin sit puhuu sille kunnolla ja sanoin sille et miks sä et oikein puhu mulle koskaan ku ennen puhuit aina? Tajuutko sä miten pahalta se tuntuu kun paras ystävä on sellatti et se ei ees huomaa sua!? Ymmärrätkö miltä se tuntuu, kun ystävä ei vastaa, kuuntele, puhu tai edes kato sua? Musta alkaa tuntumaan, että sä vättelet mua etkä haluis olla mun kaveri ja sehän voi olla kohta mahdollista! Kun olin sanonut sen lähin ja katoin Monikaa silmiin ja näin sen järkyttyneen ilmeen. Kun seuraavana aamuna heräsin ja lähdin kouluun Monika alkoi taas olla mun kanssa ja alkoi puhua. Sit se sano mulle et se ei ollu huomannu sitä ettei ollut puhunut mulle ja pyysi anteeksi. Eli se siis halusi olla mun kaveri edelleen. No sit me jatkettiin normi elämää taas yhdessä ja ollaan taas hyviä ystäviä. LOPPU.
Tykkää, jaa, kommentoi