Yksin vaiko yksin

Nimimerkki: Yksin (14)

En tiedä lasketaanko tätä edes tarinaksi, mutta menkööt. Tulen tosi hyvästä perheestä, jossa asiat ovat tosi hyvin, ainakin ulkopuolisen silmin. Perheessäni on 6 henkilöä. Olen ainut poika.

Nyt kun murrosikäni on alkanut olla vahvimmillaan eli ns. vitutusta on paljon asiaa kuin asiaa kohden. Lievää masennustakin voisin todeta itselleni. Koulu menee hyvin kuitenkin.

Riitelen paljon vanhempieni kanssa. Olen ollut aika puhki viime viikot ja tuntenut, että pian vain romahdan ja saan burnoutin. Nyt se tuli. En vaan kestä enää mitää, ketää. Tällä kirjoitushetkellä istun sängylläni itkemässä ja kuuntelemassa kun äitini itkee mun takia. Taas ilta minun takia pilalla. En mene yksityiskohtiin miksi riidetelemme nyt, mutta syy oli aivan olematon. Samaistuuko kukaan tilanteeseeni vai olenko yksin?

En voi puhua kenellekkään tilanteestani, tai ehkä voisin, mutten halua. Tuntuu, että olen maailman huonoin lapsi ja olen vain jaloissa pyörimässä.

En edes tiedä mitä tähän nyt kirjoittaa, mutta tämä kirjoittaminen tuntuu auttavan minua. Tämä tuntuu olevan jotenkin terapeuttista kirjoitella.. toivon että joku voi kumminkin samaistua nyt tähän olotilaani.

Olen myös ulkopuolelta luokan ja perheen iloisin persoona. Olen päällepäin iloinen, kaikkien kaveri. Mutta joskus vain elämä musertaa!! Toivon sulle lukijalle hyvää maanantaita, tiistaita tai lauantaita milloin ikinä luetkaan. Peace.