Yksin

Nimimerkki: yksimies (15)

Olen paska ihmissuhteissa. Pelkään jatkuvasti, että tulen uudelleen satutetuksi. En osaa enkä pysty ylläpitämään kaverisuhteita tai muitakaan. Minulla ei ole yhtään kaveria tällä hetkellä. Minulla on koulukavereita, mutta nekin on mun entisiä kiusaajia. Enkä enää ikinä anna kenenkään astella ylitseni. En sen kaiken jälkeen.

Toisaalta minulle rakkaus ja ystävyys eivät vain sovi. Minussa ei ole paljoakaan hyvää jäljellä. Olen paha ihminen. Olen vain vihaa täynnä. Tyhmintä on se että vaikka olenkin välinpitämätön, minulla on silti tunteet. Esitän kusipäätä siksi, koska sillä saan suosiota. Silloin voin teeskennellä, että minulla on ystäviä. Että minuun ei satu. Olen tempperamenttinen ja väkivaltainen. Mutta lyön vain kusipäitä. En koskaan satuta pikkulapsia tai niitä, joista oikeasti välitän. En ole hullu, olen täysin tietoinen teoistani. Rakastan tappelua tai kenties vain sitä tunnetta.  Harva ihminen on oikeasti välittämisen arvoinen.

Pienestä asti häpesin tunteitani enkä puhunut mistään asioistani. En, vaikka olisi kuinka sattunut. Itkeminen on minulle häpeä. Jos itken, olen heikko. Muut voivat itkeä, mutta minulle se ei sovi. Minulla on hyvä koti eikä kukaan ole ikinä syöttänyt noita ajatuksia minulle.

Olin kerran kiltti lapsi, liiankin. Nyt minussa ei ole yhtään sellaista vikaa. Käyttäydyin kuin täys idiootti. Tiedän että minun pitäisi lopettaa pelkääminen ja olla parempi ihminen. Se kun ei ole helppoa. Minulla ei edes ole empatiakykyä. Ihmettelin aina lapsena miksi muut itkevät niin pienestä asioista kuin se että sä kaadut polvilles. Joo se sattuu saatanasti, mutta itku ei auta. Puhuminen ei auta, vain aika ja teot.

Minulla ei koskaan ollut ketään vaikeimpina aikoinani, joten on todella vaikea ymmärtää muita. En ikinä tarvinnut ketään, koska en saanut. En tarvinnut apua. Olin yksin ja pidin kaiken sisälläni. Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pysty siihen.

Ehkä mun pitäis vaan päästää irti. En vain tiedä miten.