Yhtää apuja tähän ongelmaan?

Nimimerkki: Little little heart (13)

Moikka! Oon 13-vuotias tyttö, joka on kokenut kolmen viimevuoden aikana masennuksen ja kaikkee muuta paskaa niinku vaikka kiusaamista. Mulla oli paljon ongelmia ja kävin vaikka missä kuraattoreilla, terkkareilla, psykiatreilla, perheneuvolassa yms. ja viiltelin yms. Pääsin siitä kaikesta ohi viime kevään lopussa ja olin kesän toiveikkain ja avoimin mielin, mutta sitten alko yläkoulu. No, oisin ajatellu, et mun elämä muuttuu parempaan suuntaan, ja niin se alussa meniki. Sitten kuitenkin yhtäkkii kun oli menny ehkä pari viikkoo yläkouluu, nii mun pari ainoota uutta hyvää kaveria rupes olee muiden tyyppien kaa ja nauraa niiden kaa ja puhuu vapaa-ajal yms. ja yritin olla mukana, mut en kestäny sitä, että ne jätti mut täysin huomiotta siellä.

Rupesin taas vuodattaa itteeni mun päiväkirjaan ja se auttaa hetkellisesti ihgan kivasti, mut ne asiat vaan purkautuu päässä jossain kohtaa. Mun yks sellane kaveri johon tutustuin just sillo yläkoulun alussa johon luulin et voin luottaa rupes olee yhen tai kahen muun tyypin kaa ja se tekee niiden kaa asioita ihan eritavalla ku mun kaa. Se nauraa niiden kaa ja tekee kaikkee kivaa, mut mun kaa se vaa juttelee hillitysti ja ei tehä koskaa mitää. Siit näkee et se ei haluis olla mun kaa ja tajusin sen jo kolmantena päivänä ku se rupes olee sen yhen toisen tyypin kaa. Heti sillon ku se rupes melkee iggaa mua nii musta alko tuntuu taas et oon iha
sairaan ruma ja läski ja en kelpaa minnekkää ja sellasta. Oon kuitenki luvannu mun vanhemmille et en tee ”mitää tyhmää” joten yritän olla sillee, et mä en rupeis taas viiltelee tai mitää. Oon iha okei, mut tarviin vinkkejä siihen, miten pääsen pois tästä ongelmasta ja siitä et mulla on ihan sikana ennakkoluuloja muita kohtaan. Musta tuntuu et ne kaikki pitää paikkansa ja siks jään aina yksin yms. Mut ne vaan on totta. Eikä
kukaan haluu hengailla mn kaa vapaa-ajalla ku niiden mielestä mä oon nii ruma ja outo ja tyhmä ja joku huomionkipee idiootti.

Kuitenkin mä pärjään paljon paremmin ku viimesinä vuosina, koska saan apua heti ku haluun. Pystyn puhuu sillee mun vanhemmille vaik se on vähä outoo koska mun toinen vanhemmista on mun yks opettaja. Kuitenki mä saisin apua heti ja ehkä pyydänki koulukuraattorilta. Eihän siitä ees tarvii ilmottaa vanhemmille. Oon kuitenki peloissani et jos se masennus tulis uudestaa. En oikee haluis sitä enää mut se vaan tuli.

No kiitti jos luit ja pls laita joku neuvo tonne alas esim. jos kannattaa mennä jo nyt puhuu jollekki tai jotain <3