Vihattava ihminen

Nimimerkki: Umbrella (13)

Kaikki alkoi tästä vuodesta 2022. Ajattelin että se toisi jotain uutta ja se toikin. Ei hyvällä tavalla vaan sillä tavalla millä ei haluttaisi. Aloin ymmärtää. Aloin ajatella. Aloin vihata itseäni.

Minusta tuntuu tai oikeastaan olen varma siitä, että äitini vihaa minua. Vihaa meitä kaikkia lapsia. Hän on sanonut sen meille moneen kertaan. Ennen en vain ymmärtänyt sitä, mutta nyt ymmärrän. Olen hänen mielestään pettymys, me kaikki ollaan, jopa minun isäni, hänen miesystävänsä.

Muistan sen kerran, kun pienempänä kysyin oliko hän nähnyt tähdenlentoa. Hän vastasi aikalailla tällä tavalla: ”Näin kerran sellaisen ja toivoin siltä kiltimpiä lapsia.” Enkä minä silloin tajunnut.

Tänä vuonna, alkuvuodesta kuulin, kun vanhempani riitelivät. Se ei ole koskaan mukavaa. He kertoivat toisilleen kuinka vihaavat toisiaan. Ja minä itkin, sillä vaikka he saavat minut usein vihaiseksi, ovat he silti rakkaita. Isäni ei ole ongelma. Ongelmani on äitini. Sivuvaikutuksena tästä olen itsetuhoinen. Haluan lähteä tästä talosta. En tulisi takaisin. Haluan tappaa itseni. Haluan antaa äidilleni turpiin, kun hän lätkäisee tai tukistaa jotain pikkusisaruksistani.

Hänen (äidin) mielestä me lapset esitämme kaikille muka kilttejä ja olemme kuulemma oikeasti yksiä pirulaisia. Nyt tiedän kuka esittää, äitini.

Tarina ei ole päättynyt tähän, tämä ei ole vielä ohi. Mutta jollakin tavalla se loppuu aikanaan, toivottavasti pian.