Väsyttääää….

Nimimerkki: Sivuhahmo (15)

Varoitan etukäteen että tää on tosi sekava. Äähhdhgh en mä tiiä mistä alottaa. Mua väsyttää käytännössä ihan koko ajan. Nukkuminen ei auta, ku vaikka nukkuisin jotai 10 h ni silti väsyttää. Silti tekis vaan mieli mennä nukkumaan. Mä en oikeen jaksa keskittyy mihinkää ja muutenki mulla on keskittymisvaikeuksia. Kaikki on nii helvetin rankkaa. Mä en jaksais mennä kouluun, opiskella, käydä harrastuksissa… Me kaikki kuollaan kumminki nii miks pitäs?

Ihmissuhteet on hirveen vaikeita. Mä en oikeen jaksais olla sosiaalinen ja tää kaikki paska vaa väsyttää mua. Mä vaan haluisin nukkua ikuisesti, tai hakata päätä seinään niin kauan ja kovaa että mun pää murskaantuu.  Mä vaan haluun kuolla, en mä jaksa enää. Mä en oo koskaa viillelly. Monta kertaa on tehny mieli mut ei musta oo sellaseen. Mä oon monta kertaa hakenu veitsen, sakset mitä ikinä mut en vaan oo saanu sitä ihon läpi. En mä pysty satuttaan itteeni sillä tavalla kun pelkään kipua niin helvetisti. Viiltely ois muutenki liian näkyvää. Mä kyllä lyön ja raavin itteäni ja painan kynsillä ihoa sillee jännästi. Siitä harvemmin jää jälkiä. Se auttaa rauhoittumaan ja keskittymään.

Mä haluisin kuolla mut en mä voi tehä sitä mun äitille. Se on jo menettäny sen elämän rakkauden ja sai vakavan masennuksen yms.  Mut mä en tiiä kauan mä jaksan tälleenkää. Mut en mä ees enää haluu apua. Mä vaan haluun että tää kaikki vaan loppuis jo. Mä oon varmaa sekasin, mutta mulla on tavallaan myös halu satuttaa muita, mut se sotii mun toisen puolen kanssa jolle tulee huono omatunto kärpäsen tappamisesta. Välillä tuntuu et mussa ois kaks eri ihmistä: Henkilö A jonki verran sadisti/masokisti, ei kiinosta, haluu kuolla. Henkilö B kiltti, haluu vaan hyvää ja olla onnellinen, pelkää kipua ja ei satuttais kärpästäkään, välittää liikaa. Sit nää kaks minää taistelee mun sisällä.

Sit on vielä tää mun seksuaalinen suuntautuminen. Mä oon abroseksuaali ja panromantikko, eli mun suuntautuminen vaihtelee ja mun romanttisilla tunteilla ei ole sukupuolta. Rakastun ihmiseen, en sukupuoleen. Mä periaattes haluisin tulla ulos kaapista, mutta mun perheessä on homofobista porukkaa joiden kanssa mä elän päivittäin. On välillä hankalaa elää ihmisten kanssa jos tietää että jos ne tietäs millanen oon nii ne ei hyväksyis mua. Mä pelkään ettei ne kohtelis mua enää samalla tavalla. Tälleen yhteen kasaan kirjoitettuna tää kuulostaa varmaa pahemmalta mitä tää on, mutta oikeesti mä varmaan oon vaa vähä ylidramaattinen. Silti mä hymyilen. Mä oon se iloinen mukava kiltti tyttö, jolla on kaikki hyvin, jolla ei loppujen lopuks oo mitään väliä. Mä oon vaan se sivuhahmo jonkun toisen tarinassa.