Tuhannen sirpaleina
Nimimerkki: Mä oon niin rikki (13)
Musta tuntuu väärälle olla rikki näin turhasta asiasta mut mulla ei oo ketään keneltä saisin tukea tai kenelle puhu niin ajattelin jos vaikka jakaisin sen tänne. Kaikki alkoi siis noin 2 kk sitten kun tutustuin mun kaverin kautta yhteen mua vuotta vanhempaan poikaan nimeltä Markus (keksitty musta tuntuu väärälle olla näin rikki tälläsestä mitättömästä asiasta mutta mulla ei oo ketään keneltä saada tukea tai kertoa tästä asiasta niin ajattelin jos nimi).
Meillä klikkas heti tosi hyvin ja me samaistuttiin toisiimme monella tavalla. Ei ehtiny mennä kun ehkä alle viikko kun oltiin jo tosi läheisiä ja meillä oli pientä säätöä. Me alettiin seurustelemaan ja me oltiin ihan ku sielun kumppaneita. Kuukaudessa me pystytttiin jo kertoa kaikesta toisillemme ja niin kerrottiinki, me seurusteltiin, mutta oltiin samaan aikaan myös parhaita kavereita. Se rakasti mua ja mä tiedän sen, se ei voinu olla sanomatta sitä kokoajan, se oli niin ihanaa. Se oli mun tukena vaikeina hetkinä ja mä olin sen tukena kun sillä ei menny hyvin.
Meidän täytyi olla tehtyjä toisillemme, tai ainakin mä luulin niin. Mun kavereista 90 % on poikia, joten olihan sitä kateutta aina välillä ilmassa, mut sovittiin yhteiset säännöt joita noudatettiinkin. Markus kuitenkin kärsii adhd:sta ja ahdistuksesta, joten meillä on ollut vähän vaikeeta. Viimepäivinä se on ollu aika läheisissä tunnelmissa muijjien kaa, varsinkin Alisan (keksitty nimi) kanssa, mutta koska luotin Markukseen en antanut sen haitata. No kuitenkin eilen se sitten laittoi mulle viestiä että meidän pitäisi olla vaan kavereita, koska häntä stressaa liikaa mun poika kaverit ja että hän haluaa olla sinkkuna ainakin kuukauden.
Mä kysyin että mikä juttu tää on, koska hän edellisenä päivänä halaili mua kokoajan ja sovittiinkin jo että ollaan sunnuntaina kahden hänen luona. Mä itkin koko illan sen jälkeen kun hän jätti mut, me kyllä sovittiin että ollaan kavereita ja puhuttiin puhelimes ja naureskeltiinki jostain turhanpäiväsestä. Kaikki kuitenki romahti tänään kun mentiin porukalla ulos ja sielä sitten näin kun Alisa oli Markuksen kainalossa ja ne myös pussaili yms. Se rikko mun sydämen tuhansiin palasiin, kuulostaa mitättömältä, mutta Markus sanoi ettei halua mitään ainakaan kuukauteen, tuntuu pahalta että olin niin huono että hän halusi jonkun muun mun sijasta.
Markus ei oo mikään fuckboy, eikä näytäkkään siltä, sillä mä tiedän että se rakasti mua aidosti. Mä haluan antaa sille anteeksi koska se on ainoa kuka antaa mulle haleja vaikka me ollaanki vaan kavereita ja joka aidosti kuuntelee. Sillä ei kuulemma ole mitään juttua Alisan kanssa vaikka ne suuteli. Mä juttelin sille ihan hetken viesteillä se autto vähän, mutta se vaikuttaa siltä ettei sitä enään kiiinnosta hirveästi mun paska olo. Mä haluaisin että kaikki olis niinku kaks viikkoa sitten, että mä ja Markus oltais yhdessä onnellisina, mutta ei. Mä en enää uskalla edes ajatella seurustelevani ikinä enää koskaan, sillä pelkään että mä meen ihan rikki taas, mulla ei oo ketään keneltä saada tukea ja siksi mä vaan turvauduin viiltelyyn, johon oon aiemminkin turvautunu.
Tää kuulostaa vaan perus teinidraamalta ja tosi säälittävältä, mut mä vaan en tiiä kuka voi korjata mun sydämmen, koska en tuu ikinä löytämään ketään yhtä rakastavaa mitä Markus oli. Mitä mä teen kun joku joka rakasti mua aidosti, ei rakastakkaan enään mua, kuka korjaa mut kun mä en enään halua edes ajatella päästäväni ketään mun lähelle. Mä en jaksaisi mennä millään kouluun huomenna mä vaan en jaksa mitään, tää on niin turha asia, emmä vaan pääse yli, mitä mä teen, mä haluan kuolla. Auttakaa nyt joku jumalauta!
Kommentit
(1)
Anonyymi 24v
25.11.2019 11:09:53
Kuulostaa tosi ikävältä tilanteelta.. muistan ite millasta oli olla 13-vuotias vaikka olinki paljon lapsenomaisempi kuin sinä. Puhut asiasta turhana, mitättömänä ongelmana, mutya ei se sitä ole, jis sinulle tulee siitä noin huono olo. Neuvoni on niin tylsä; voisitko puhua jollekin aikuiselle asiasta/olostasi. Viiltely ei ole mikään paras ratkaisu, kuten itseki varmaan tiedät. Sydänsurut ja hylkäys ovat voimakkaita tunteita. Silloin o yksinäinen olo, ja voi tuntua siltä, ettei se koskaan tule loppumaan. Elämässä ehtii kuitenkin tapahtua vielä vaikka mitä mukavaa, kun vain jatkaa elämäänsä. Pahimmat olot kestävät hetken, sitten asia jää vähä taaemmas ajatuksiin. Voisit harjoittaa mindfullnessia, ja katsoa saisitko siitä apua. Mutta pyydä ihmeessä apua läheisiltä, mielellään myös aikuisilta. Markuskin on vielä nuori, eikä osaa välttämättä ajatella aiheuttamaansa pahaa oloa. Nuoruudessa kun elämä pyörii aika lailla oman navan ympärillä. Minulla on ystäviä jotka viiltelivät paljon nuoruudessa. Kaikki ovat sitä katuneet aikuisiässä, ja toivoneet, että olisivat käyneet pyytämässä apua tilanteessaan. Pyydän siis sinuakin toimimaan niin.
Tämä vinkki ei kaikille sovi, mutta itse mietin jo nuorena, että halua joskus omia lapsia. Tämä ajatusmalli sai miettimään tulevaisuutta positiivisemmassa valossa, ja opin pitämään itsestäni enemmän. Voisit miettiä itsellesi jotai vastaavaa. Mikä olisi tulevaisuuden motivaattori sinulle?
Voimia ja jaksamisia. Olet tärkeä ihminen, älä satuta itseäsi!