Transsukupuolisuus

Nimimerkki: pokälehuulessa (14)

Pienenä ei tullut kauheasti ajateltua sukupuoli- ja tykkäämisjuttuja. Ensimmäinen ihastukseni päiväkodissa oli tyttö. En tietystikkään ajatellut mitään erityistä siitä. Kuitenkin kilttinä ”tyttönä” annoin äidin pukea minut tytöksi tyttöjen vaatteisiin. En tietystikkään pistänyt vastaan. Syrjimistä ja kiusaamistakin on tullut vastaan erinäköisyyden vuoksi. Isää ei ole, mutta miespuolisia henkilöitä on silti ollut elämässäni.

Joskus 10-vuotiaana vasta sain tietää jotain seksuaalivähemmistöistä. Koskaan minua ei oltu valistettu näillä rikkailla tiedoilla. Minulle kerrottiin vain osa maailmasta. Itse jouduin tiedon hankkimaan. Luulin joskus 10-vuotiaana että olenkohan lesbo. Mutta myöhemmin sain enemmän tietoa ja tajusin etten olekaan. Olen transihminen. Aloin uudistamaan vaatekaappiani. Eli ne kamalat tyttömäiset vaatteet joita en edes käyttänyt saivat mennä roskikseen ja tilalle sai tulla uusia poikien vaatteita. Joita suostuin käyttämään koska ne olivat minun tyyliäni.

En tykkää lainkaan siitä että minua tytötellään. Leikkasin hiukseni jo vuosi sitten lyhyeksi. Siihenkään en päässyt taistelematta äidin kanssa. Hän kun ei vain satu ymmärtämään. Hänen mielestään olen liian nuori vielä tietämään että olenko trans vai en. Ja lisäksi vaatteista hän aina sanoo Et sä nyt noita voi pitää ku ne on poikien!!! Tai hiuksista etsä nyt tollaseks voi hiuksias leikata ku noi on pojanhiukset!! Niinkun mitkä helkutin poikienhiukset? Sitten  hän aina kaupassa tätini kanssa ehdottelee tyttöjen vaatteita ja naisten lyhyitä hiuksia. Hän myös tytöttelee minua, mutta hän ei ole ainoa joka näkee minut vain tyttönä.

Minua ymmärretään väärin minua luullaan tytöksi ja lesboksi. Äitinikin luulee että esitän jotain. Ensinnäkään en ole tyttö enkä lesbo ja yritän kokoajan vain olla ja näyttää enemmän itseltäni. On turhauttavaa kun minut ymmärretään näin väärin. Enkä vielä ole edes tarpeeksi vanha hormonihoitoihin. Kehoni on naisellinen ja äänenmurrosta ei ole. Se on turhauttavaa. Mutta monet jotka eivät ikinä ole olleet kanssani tekemisissä ajattelevatkin heti toki että olen poika. Mutta muut jotka muistavat minut aiemmista vuosista. No olin erinäköinen. Ja aina kun tapaan joitan ja yleensä mukana on joku joka ajattelee minun olevan tyttö.

No siis se menee niin että se tuntematon sanoo jotain joka viittaa siihen että olen poika. Hetken koen olevani ylpeä. Mutta sitten tietysti joku tuttuni lisää että itseasiassa se on kyllä tyttö. Ja sitten olen turhautunut häpeissäni alistettu ja vihoissani. Yleensä kuitenkin vain sanon että en kylläkään ole tyttö ja siitä alkaa sitten kiistely. Mutta jos äitini sanoo minua tytöksi jossain en viitsi sanoa mitään vastaan koska niin. Yleensä vain näytän loppuajan hapanta naamaa.

Käytän hupparia tai jotain paksua. Että kehoni muoto ei paljastuisi. Se on minun elämääni tällä hetkellä.