Tarvin apua

Samaistun täysin, siis mun ranteet on iha veres ja arpii täyn.. Itel tulee semmosii ahistus kohtauksii missä niiku alan itkee ihan sikana ja haen puukon, tuijotan sitä ja ootan että mitä mä teen seuraavaks. Yleensä pelkään että millonkohan tapan itteni... Haluisin puhuu tästä jollekkin mut kukaan ei ymmärrä mua, enkä luota mun kavereihin... Enkä oikeestaan ees syö mitään ja jos syön nii oksennan sen ulos... Mä tarviin oikeesti apuu mut kukaan ei vaan taho ymmärtää mua... //okei juu tää kuulosti joltai tyhmältä jutult mut juuh?

Tossa aattelin lukiessa etten voisi lukea enempää, koska kuulosti kauhealta. En tahdo enkä toivo kenellekkään tämän kaltaista elämää, koska siitä on vaikea palautua normaaliin. Ja vielä tosta viiltelystä että ei kannata viilellä, se voi tuntuu masennuksessa hyvältä mutta oikeasti se ei ole sitä. Mulle tuli nyt tällänen pelottava ja kauhumainen tunne koska mulla on piikkikammo ja oon aika veriherkkä ni oli mun aika vaikee lukee tota loppuun.

Mutta toivotan sulle tosi TOSI paljon jaksamista!!

Hei,

Kerrot tarinassasi ahdistuksestasi, itsetuhoisista ajatuksistasi ja siitä ettet jaksa enää kauaa piilotella tilannettasi. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla yksin ja piilotella huonoa oloaan, vaan meillä kaikilla on oikeus haluta ja saada tukea. Hienoa, että sinulla on ystäviä, joihin luotat ja hyvä että olet rohkaistunut kirjoittamaan tarinasi myös tänne.

Tilanne tuntuu juuri tällä hetkellä raskaalta, mutta se ei missään tapauksessa ole toivoton. Puhuminen usein selkeyttää ajatuksia ja tilannetta ja saat varmasti tilanteessasi tukea, kun rohkaistut kertomaan esim. jollekin turvalliseksi kokemallesi aikuiselle (esim. vanhempasi, opettaja, kuraattori) ajatuksistasi. Jos keskustelun aloittaminen tuntuu vielä vaikealta, voit olla yhteydessä esim. neuttineuvontaan.

Tärkeää on, ettet jää yksin pohtimaan kaikkea. Kaikki tarvitsevat joskus tukea!

Olen kyllästynyt elämää ei onnistu näy lapsia en tiedä mitä tiedä kela apua sosiaalinen ei minä hlva lopettaa elämää kulut oikeasti ??????