21.08.2017 | Itsetuhoisuus, Kiusaaminen, Masennus
"Tapa ittes tai mä tapan sut"
Nimimerkki: laakso (14)
Moi. Mun elämä on paskaa. Kirjaimellisesti. Kerron teille sen syyn nyt tässä..
Eli siis oon 8lk oleva muija ja haluun tappaa itteni. Vaihdoin nyt syksyllä uuteen kouluun, mun edellisessä koulussa oli hirveetä. Olin siellä 6 vuotta. Se alko niin et heti kun tulin siihen kouluun 2lk puolessa välissä niin mua alettiin kiusaan. Mun kenkii heiteltiin ulos, kasteltii hanassa ja laitettiin vessänpönttöön. Se oli aika raskasta, ja se jatkui 4 luokalle asti.
Pääsin uuteen luokkaan ja siellä meni hetki hyvin, kunnes mua ruvettiin hakkaamaan koulussa, se myös puhui musta valheita, jota kertoi koko koululle. Yks muija (nimeltään vaikka kana) rupes kiusaamaan mua vakavasti. (Se myös puhui musta valheita, jota kertoi koko koululle.)
Oltiin niiku frendei ja ”vihollisii” samaa aikaa. Se oli hirveetä. Se jatkui vuoden. Mut joukkohakattiin 5 luokalla 8 kertaa, tulin joka päivä kotiin paniikissa itkien koska kana ties missä asuin ja seuras mua koko koulumatkan, aina ja se heitteli talvella aina lumipalloja, keppejä, kiviä yms.
Joskus talvella kana tönäs mut ison mäen alas melkee auton alle. Se sano et jos tuun koskaan enää kouluun, se tappaa mut.
Täytin 12v, oli sama luokka jne. kana jatkoi kiusaamista. Mutta yhtäkkiä kana ei ollutkaan samassa koulussa. Se meni kotikouluun. 6kk päästä kana meni laitokseen, Turkuun. Olin iloinen pitkästä aikaa ja sain olla rauhassa.
Noh, me muutettiin kauemmas koulusta, ja 6lk alkoi. Meni normaalisti, kunnes luokkalaiset rupes kiusaamaan porukalla – olin yksin, kunnes alotin viiltelyn. Se oli ihanaa. Aloitin viiltelyn saksilla, mutta loppui kevääksi.
7lk keväällä, seurustelin. lLuokkalaiset väitti että ”keksin se poikaystävän ja et olin liian ruma seuruseltavaks” silloin alkoi kunnon itsetuhoisuudet.
Menin joka ilta juna-asemalle ja katsoin kun pikajuna meni ohi ja menin jopa raiteille makaamaan hetkeksi. Mun sen hetkinen poikäystävä sai mut just ja just pois sen junan alta. Viikko sen jälkeen, se eros musta. Kunnes rupesin viiltelemään kunnolla. Terottimen terät, mattoveitset, hakaneulat kaikki mitä tuli vastaan nin viiltelin.
Oon tehny netissä monta kertaa masennustestin, ja kaikissa on tullut joku ”mene katsomaan psykologia” tms mutta äiti ei uskonut sitä, nyt pitää vain jaksella tätä vastaan. Ehkä vain kuvittelin kaiken. (Ei liity mitenkään mihinkaan mutta: oon yrittänyt nyt itsemurhaa 4 kertaa. En jaksa enää elämää.)
Kiitos kun luit. :(:
Kommentit
(7)
love y'all
21.08.2017 14:39:04
Voi sinä pieni, meidän jokaisen murunen
Anonyymi
25.08.2017 09:51:30
Hei. Nyt meet heti hakemaan apua. Jos sun äitis ei sua usko niin meet jollekin toiselle aikuiselle kertomaan! Kelle tahansa luotettavalle aikuiselle.Tiiän, että se saattaa tuntuu mahdollisesti tyhmältä tai epävarmalta aikuiselle puhumaan mutta silti. Ei toi voi jatkua. Oletko jo puhunut kellekkään muulle kuin äidillesi?
-
25.08.2017 09:56:35
Kerro jollekkin muulle luotettavalle henkilölle olostasi. Mieluiten aikuiselle joka mahdollisesti osaa ohjata sinut avun piiriin. Sun on saatava apua. Mulla oli aiemmin korkea kynnys mennä puhumaan ammattilaisille, saati kertomaan mieltä painavista asioista lähimmälle ja luotettavalle aikuiselle. Mut usko pois, sun kannattaa se tehdä vaikka se tuntuis susta oudolta/pelottavalta. Tsemppiä hei!
Rakas laakso
11.09.2017 16:05:52
Katson peiliin, ja kerro, mitä sä olet.
Sä, olet kaunis. Sulla on kaunis ääni. Ja kauniit jalat. Ja kauniit kädet. Ja rinnat. Ja nenä. Ja suu. Ja kaikki. Sä olet KAUNIS.
Sä olet hauska. Rohkea. Vahva, niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Sä olet mukava. Fiksu. Ihana. Persoonallinen. Kaikkea tätä. Sä olet AINUTLAATUINEN. Sulla on tehtävä tässä maailmassa. Ehkä sä pelastat koko maailman ilmastonmuutoksen kynsistä. Ehkä et. Mitä väliä, kunhan sä olet elossa!
Ja joo, puhuminen on pelottavaa. on ehkä pelottavaa itkeä toisen katsellessa. Ehkä pelottavaa kertoa, mitä kaikkea on joutunut kokemaan. Ehkä pelottaa toisen reaktio. Ehkä pelottaa toisen huolehtiminen. Tai ehkä pelottaa vain se puhuminen. Mutta silti. Se on rohkeutta. On rohkeutta sanoa, että tuntuu pahalta.
Ja silti. Muutaman minuutin kestävä pelko/jännitys on kaiken sen arvoista. Mieti, monen vuoden paskan jälkeen sä saat vihdoinkin apua. sä saat syyn elää. Sä saat paremman tulevaisuuden. Sä saat henkilön, joka vihdoin auttaa sua ja ennen kaikkea KUUNTELEE. Sä ansaitset sen.
Mitä sä menetät, vaikka kertoisitkin jollekin?
Sä ansaitset vielä niin monta hyvää asiaa sun tulevaisuudelta. Kukaan, varsinkaan sä, et oo ansainnu tollasta menneisyyttä.
Jos et uskalla puhua, kirjota. Kirjoita niin paljon, että paperi loppuu kesken. Ja anna ne jollekin luettavaksi.
SÄ oot TÄRKEÄ. SULLA on nyt mahdollisuus päättää. Haluatko, että kaikki sun paska loppuu?
Vai että se jatkuu, hamaan tulevaisuuteen asti?
Mä voin luvata sulle, että vaikka sun tie tulee olemaan raskasta ja vaikeaa, ehkä toivotonta, niin kuitenkin, lopussa sä olet päässyt kaikesta siitä. Kyllä sä muistat sun menneisyyden, mutta jos sä päätät jatkaa elämää, oon superonnellinen sun puolesta!
Ja vaikka et oliskaan mitenkään uskonnollinen, oot silti mun rukouksissa.
Paaaljon paljon haleja ja rakkautta sun elämään!<3
Anonyymi
01.12.2017 22:17:04
Kaunis Laakso,
mene ja uskalla mennä hakemaan apua ongelmiisi. Apua saat mm. netin verkkosivustoilta, koulun psykologilta -ja terveyden hoitajalta tai muulta luotettavalta aikuiselta. Uskalla olla oma itsesi, uskalla olla kaunis rohkea sinä. Elämä saattaa tuntua raskaalta ja masentavalta, mutta pitkänkin tunnelin päästä löytää sen valon. Ole valmis taistelemaan uuden ja paremman elämäsi puolesta, sillä sä olet vahva! Kaikkea hyvää ja onnea elämääsi, kaikki kääntyy vielä parhain päin usko tai älä! Pysy vahvana ja uskalla mennä hakemaan sitä apua! ❤
Loppuun vielä yksi mun lemppari quoteista:
Hey little fighter, soon things will be brighter ❤
Anonyymi
23.12.2020 05:37:50
Ä
Anonyymi
10.10.2021 10:39:36
Toivon paljon, että olet nyt kunnossa. Sinä olet upea!❣️