"Sulla on kaikki iha hyvin!"

Nimimerkki: Noah (14)

Mä istuin mun perheen ruokapöydässä. Keskusteltii porukoiten kanssa siitä et lähtisinkö niitten kanssa Lofooteille ja mä vastasin kieltävästi. Yhtäkkiä mun sisko alkaa huutamaan mulle et ”No miks et mee? Mäki haluisin mennä mun poikaystävän kanssa matkoille mut sillä ei oo rahaa! Sul on kaikki iha hyvin nii miks et mee?!”

Ei. Mul ei oo kaikki hyvin. Siin tilanteessa oisin halunnu näyttää sen mitä mä piilottelen (kuten mun jalkoja joissa on viiltoja, ranteita, mun suhdetta tyttöön joka on jo kestäny yli puol vuotta) mut mä en uskaltanu. Halusin vaa huutaa sille siitä että se on AINA ollu lempilapsi, sil on kaikki hyvin, se on onnellinen. Mutku mä en oo.

Se ei tiiä miltä tuntuu olla turha, miltä tuntuu ku aletaan huutamaan siitä ku koitat puhuu sun olosta. Se ei tiiä miltä tuntuu vihata itteään nii paljon et lähettää viestejä omalle hellulle sellasessa tilassa missä ei ollenkaa tiiä mitä tekee ja hykertelee.

Moni mun kaverikin on ollu tollee et ”sul on asiat hyvin!” Ei. Se et hymyilen ei tarkota sitä ettenkö mä haluais viiltää mun ranteita auki joka ikinen sekunti. ”Älä pyyä anteeks.” Pyytelin aina anteeks jokaikistä asiaa. Mut miks enää? Kukaan ei pyytäny anteeks sitä ku ne ei kuunellu mua tai huus mulle turpa kiinni ku purin mun huonoa oloa.