Riitänkö minä?

Nimimerkki: Miettijä (15)

Mä olen 15-vuotias ja monen mielestä pintapuolin olen saanut elää täydellisen ja turvallisen lapsuuden. Itse kokeneena en ajattele näin. Lapsena tapahtui asioita, jotka sai mut kokemaan riittämättömyyttä. Tuntuu että tuotan kaikille aina pettymyksen enkä ole tarpeeksi hyvä.
Aloin nyt 15-vuotiaana käsittelemään tunteita ja mietin mistä se on tullut, että koen riittämättömyyttä ja että kun joku kysyy missä mä oon hyvä en osaa vastata. Nopeasti lapsuutta kelatessa uskon tunteen tulevan sieltä. Äidin sanat kun tein jotain väärin tai en auttanut kotitöissä jäi ikuisina arpina minuun. Vieläkin muistan miten äiti kuulosti siltä, että taas olin mokannut kun unohin tehdä jonkun homman.
Ihmisten seurassa nykyään vedän jonkulaisen suojakuoren tietyllä tavalla yritän miellyttää ihmisiä ja olla mahdollisimman hyvä. Tämä että haluan että muut pitää mua kivana johtuu yleensä siihen, että käytökseni on ärsyttävää. Ja kun kuulee, että joku on sanonut, että vitsi se on tosi ärsyttävä, niin se sattuu. Se sattuu pahemmin kuin ulkonäköön kohdistuvat kommentit, koska en voi luonteelleni mitään.
Kun olen tullut teini-ikään pojat ovat alkaneet kiinnostua minusta ja olen huomannut, että monet haluavat tutustua minuun vaan, koska mulla on hyvä kroppa. Tekee pahaa kun ajattelee, että luonteeni ei kelpaa kenellekkään kun sehän on se tärkein.
Mietin usein miten käyttäytyisin toisin etten olisi ärsyttävä ja miten muuttaisin itseäni. Mutta ehkä vika on itsetunnossa siinä että ihmisten kanssa joudun rakentamaan suojamuurin enkä pysty olla oma itseni koska tunnen etten ole tarpeeksi hyvä enkä riitä.
Tunteiden ja asioiden käsittely omassa mielessä ja päiväkirjan kirjoittaminen on auttanut ja kehittänyt minua. Toivon, että viel joskus saan rinnalleni ihmisen jonka seurassa saan kokea jonkun olevan ylpeä minusta ja että riitän.