Pojat uhkaili mutta…

Nimimerkki: Jasminlyöty (13)

Olin tavallinen ehkä hieman hiljanen 13-vuotias tyttö. Koulussa minä olin muutaman kaverin kanssa, mutta en jaksanut käydä niiden luona ja halusin yleensä olla yksin. Silti koulussa minua ei syrjitty, onneksi. Vapaa-ajalla olin kotona ja olin ulkonakin koska tykkäsin olla luonnossa.

Yhtenä viikonloppuna aioin mennä ulos. Tietysti talvella vielä. Pakkasta oli jonkun verran. Tuuli teki kylmää. Ulkona oli pimeää mutta näki hyvin silti. Kello oli illalla kahdeksan ja lähdin siis kerrostalon pihasta jossa asuin läheiseen metsään päin. Ihmisiä ei juuri näkynyt silloin missään. Kävelin metsässä huvikseni vaikka ei mitään kuvia saanut.

Musta talvitakkini, ruskeat kuluneet kengät ja valkoinen pipo hupun alla oli minulla sinä iltana. Puut suhisi ja kylmä ilma tuli kasvoihinkin. Puita oli paljon. Maa oli epätasainen ja lunta oli paljon. Kävelin vain ja katselin ylös välillä tähtiä ja kuuta. Hieman myöhemmin kuulin ääniä metsässä. Arvelin sen olevankin vaan jokin pikku eläin tai lintu. Niinhän se olikin.

Sitten tuli se epätodellinen hetki minulle. Kävelin mutta muutama minua vanhempi poika jossa oli minun ikäinenkin tuli vastaan. Pojat oli metsässä ilmeisesti huvikseen ja en tuntenut niistä ketään. Kaksi ysiluokkalaista otti minun kädestä kiinni ja en voinutkaan siinä kuin rimpuilla miten yleensä tytöt tekeekin. Huusin monesti ”päästäkää irti, mitä haluatte?” pojat vain pitivät ja nauroi. Heitä ilmeisesti huvitti lyödä minua ja kiusata. Pojat oli silti outoja koska isommat opetti minun ikäistä ja melkein pakotti lyömään minua vaikka se poika kieltäytyi. Kesken kaiken syntyi tappelu poikien välille ja osa pojista piteli minusta kiinni lujaa.

Hetken päästä katsoin 13-vuotiaista ruskea hiuksista poikaa maassa jonka kasvoilta valui verta. Tuijotin vain ja mietin mitä tapahtuu.

– Nyt tottelet minua tai hakkaan sut, sanoi toinen vanhemmista pojista nuoremmalle lyödylle.
– Joko sä tottelet tai hakkaan sut?, kysyi ja piti ilkeää katsetta pojalle.
– Okei mitä mä teen?, vastasi mutisemalla.
– Hakkaat ton tytön!

Poika katsoi minua ja ei olisi halunnut tehdä sitä, mutta itsensä takia hän teki niin. Tunsin ilkeän kivun naamassa ja mahassa. Laskeuduin maahan ja itkin. Poika teki sen mitä käskettiin ja joka oli turhaa sittenkin, koska poikaa otettiin sen takista ja sitä lyötiin. Pojan kännykkä rikottiin. Tuon jälkeen makasin maassa ja yritin pian ryömiä puun viereen.

Pojat lähti paitsi yksi. Kuulin vain pojan huudon, joka ei ollut itkemistä mutta se huusi kivun takia. Poika huomasi minut ja olin todella paleltumassa, jonka sekin tiesi hyvin.

– Anteeks, kuului pojalta.
– Et sää mitään olisi voinut tehdä, vastasin kun vielä voin.
– Miksi mä edes menin noitten mukaan juttuun?
– Mihin?, kysyin.
– En jaksas puhua siitä, vastasi poika.

Poika käveli hiljaa vierelleni ja istui viereeni.

– Mikä sun nimi on?, kysyin uteliaisuutena.
– Jasper, mikä sun?
– Jasmin, vastasin.

Jasper katsoi lyötyjä kasvojani ja pyyhkäisi vanhoja kyyneleitäni pois. Tunsin pienen kosketuksen huulillani ja tunsin olevani turvassa. Lopusta en haluakkaan puhua, mutta tiedän kyllä että kun jasper meni kotiin se sai huudot.

Tämä tarina ei ole kaikista kohdista tosi. Tarinaa on muutettu hieman.