Pojan "rakkaustarina"

Nimimerkki: Pasel0 (16)

Hei moi! Tämä ei siis ole tarina, koska kerron omasta kokemuksesta. Jätän joitakin asioita pois, mutta kaippa tästä jotain irti saa.

Eli siis olen päässyt ysiluokalta 2017 keväällä ja tämä kertoo ajasta jolloin olin ysiluokalla. Ennen kuin ysiluokka alkoi vaihdoin koulua. Minua ei jännittänyt yhtään uuteen kouluun meneminen, koska kaksi kaveriani tuli samalle luokalle (he siis olivat jo käyneet tuota koulua johon minä tulin uutena oppilaana). Tai ei ne minun kavereita ollut, luokkalaisia pikemminkin joita en tavannut muuta kuin koulussa… Olin siis yksinäinen aina kotona. Ei mitään tekemistä. Söin karkkia masennuslääkkeenä ja katsoin Youtubea.

Mutta sitten kiinnostuin eräästä tytöstä luokaltani. Sovitaan vaikka Emilia nimeksi. Ihanat brunet hiukset, (on blonditkin ihanat älkää hätääntykö tytöt) joihin sopii mikä tahansa kampaus etenkin kiharat. Vaatteet eivät ollut mitään massakamaa vaan uniikit, mutta ei mitkään oudot vaan kauniit ja tyylikkäät. Hänellä oli myös kaunis naurunääni ja hauska huumorintaju. Sellainen täydellinen pakkaus minulle.

Aloin tekemään vähän treeniä kotona, että voin sanoa tehneeni muutakin kuin vain chillannut kotona. Myös rupesin olevaan avoimempi ja iloisempi koulussa, eli oma itseni. Masentuneena ja huonon itsetunnon omaavana se ei onnistu enää luonnostaan, joten joiduin esittämään itseäni.

Sitten se tapahtui, istuin käytävällä yksin ja Emilia pukee vaatteet ja lähtee joululoman viettoon. Sopiva hetki puhua kahden kesken ja kehua häntä kauniilla sanoilla. Saattaisin saada vaikka puhelinnumeron. Mutta ei… Itse en pysty sanomaan mitään hänelle huonon itsetuntoni takia. Arvet jäänyt sydämmeen koulukiusaamisesta. En enään usko itseeni että joku voisi tykätä minusta.

Odotin sitte. Jospa hän sanoisi jotain minulle. Hän käveli vain ohi… Lähdin sitten itsekkin joululoman viettoon, eli en näe hänen kauniita kasvoja pariin viikkoon.

Lähdin kävelemään sitten yksin kaunista lumen peittämää metsäpolkua kohti kotia. Lunta oli puissa ja joki virtasi joenuomassa ja näytti kylmän hyytävältä. Olisi tehnyt mieli hypätä sinne kaloja nappaamaan. Jäin sillalle vähäksi aikaa ja mietin onko minulla enään paikkaa tässä elämässä… Pystynkö elämään joskus sellaista elämää josta nautin.

Uudenvuoden jälkeen alkoi taas koulu. Tein uudenvuodenlupauksen että rohkaistun, jätän vanhat muistot unholaan ja aloitan alusta. Sainkin puhuttua Emilialle jokusen sanan. Hänkin puhui vähän minulle. En kuitenkaan pystynyt kertomaan tunteistani. Haavat koulukiusaamisesta jättivät liian suuret arvet… Voimia ei ole minulla jatkaa normaalia sosiaalista elämää.

Nyt kun ysiluokka on loppunut muutama kuukausi sitten, kadun kun minusta ei ollut mihinkään. Emiliaa en näe enää… Saatan vielä kuulla hänen naurunsa mielessäni ja silloin tulvii muistoja hänestä, joita kohtasin ysiluokalla. Elämä kuitenkin jatkuu, ja pitää antaa itselleen aina uusi mahdollisuus löytää se elämä jota haluaa elää!

Kiitos lukemisesta!

P.s Tulkaas juttelemaan Kikissä. Nicki on Pasel0. Nicki on lyhenne exkaverini kirjoittamasta novellista ala-asteella. 🙂