Piilotin pahanolon koulutehtäviin

Nimimerkki: Sisältä rikkinäinen (16)

Olin ala-asteen neljännellä tai viidennellä luokalla, kun minulla oli koulussa sijainen, joka huomautteli jatkuvasti jostakin mistä hän ei pitänyt minussa. Minua oli kiusattu päiväkodista lähtien pääosin, jonka jälkeen se muuttui myös fyysiseksi. Minua tönittiin, heiteltiin milloin milläkin, tavaroita vietiin ja ajattelin, että se on ihan normaalia. Haukkuminen oli mm. huorittelua sekä läskiksi haukkumista. Kiusaaminen rupesi vähenemään, mutta olin silti ahdistunut ja laitoin itselleni jatkuvasti rajoitteita ja tiukkoja tavoitteita. Olen ollut aina erityisen päättäväinen ja en anna periksi helpolla.

Tuli kesäloman alku ja todistusten jako… menin hakemaan todistukseni koululta kuten kaikki muutkin. Sain todistukseni ja totesin, että tämä on todella huono. Keskiarvoni oli 7.6, koska olin ruvennut välttelemään koulutehtävien tekoa, jotta selviäisin itseni kanssa. Menin viettämään kesälomaa mummilleni ja ihmettelin kun äitini oli todella hiljainen, kun soitin hänelle. Palasin n. viikon päästä tästä kotiin ja äitini kertoo, että hänellä on syöpä. Tämä oli minulle todella suuri järkytys, mutten halunnut myöntää sitä kenellekkään.

Koulut alkoi ja aloin pingottamaan. Kokeet olivat kuudennella luokilla minulle yhtä painajaista. Saadessani kokeen takaisin numeron oli oltava vähintään 9+ muuten rankaisin itseäni lopettamalla syömisen ja lukemalla koealueen uudelleen ja kokeilemalla osaanhan varmasti kaiken nippelitiedonkin. Sitten tulikin korona ja etäkoulu. Mikäs muu, kuin parempi mahdollisuus pingottamiselle. Tässä vaiheessa olin palanut loppuun, mutta edes minun perheeni ei huomannut sitä, koska näytin päällepäin iloiselta ja en ollut muuttunut verrattuna aiempaan, paitsi laihtunut. Tämän sain verrattua siihen, että ratsastin ja kävin usein tallilla joten se oli normaalia. Kokeeni olivat lähes kaikki 10, mutta todistuksiini olin pettynyt sillä keskiarvo oli noussut vasta 8.2 joulutodistukseen mennessä.

Menin yläasteelle ja ajattelin, että saisin uudenalun, mutta en saanut tai siis sain, mutta en käyttänyt sitä vaan jatkoin pingottamista. Sain apua kesällä 2020, kun olin lähellä itsemurhaa. Se oli helpotus sillä sain purettua lapsuuteni traumoja ja muutettua elämäni ”parempaan” suuntaan nykyään en enään pingota koulussa ja nautin siellä käymisestä. Olen vasta jälkeenpäin ymmärtänyt, kuinka pahasti olin erkaantunut muista. Nyt 9.:llä luokalla olen oppinut sen, että koulun ei kuulu olla suorittamista ja seiskakin on hyvä numero.