Pelottaa

Nimimerkki: Surullinen (Alle 12)

En tiedä onko tämä ihan tyhmä aihe tai jotain, mutta en oo puhunu tästä kenellekkään. Mulla on ollut kavereiden kanssa vaikeeta ja oon tosi epävarma. Itsestäni, onko muut oikeesti mun kavereita, oonko ylipainoinen, oonko ruma ja muuta. Se varsinainen pelko liittyy muihin ihmisiin. Pelkään tilanteita joissa on paljon ääntä. Pelkään vaikka ei olisi ääntä, riittää että on ihmisiä. Oli sitten paljon tai vähän, pelkään. Varsinkin jos pitää puhua. Kamalaa. Ja jos oon sellaisessa tilanteessa, niin vältän katsekontakteja ja puhumista. Välitunnit vietän yksin metsässä, ja olen aika taikauskoinen. Uskon myös että kaikki järjestyy vaikka se ei aina tunnu siltä. Puhun paljon itselleni ja harjoittelen tilanteita joita pelkään. Mutta se ei auta. Puhun jopa kasveille mutta sitten tulee niin kamala olo että pystyn vain kääntymään rauhoittumaan.

Itken paljon. Siis toooooosi paljon. Illalla, aamulla, välitunnilla ja tunnilla. Silloin kyllä piilotan sen sillä että menen vessaan ja katson itseäni peilistä. En pidä luokastani. Luokkani suurin osa tytöistä on ilkeitä mulle ja siitä tulen todella surulliseksi. Pojat taas on paljon mukavampia, mutta aikaisemmin ne nauro kaikelle mitä tein. Nykyään ne on mukavia, pelataan yhdessä jääkiekkoa ja muuta. Oon ainoa tyttö meidän luokalta joka pelaa jääkiekkoa. Voisikohan syrjiminen johtua siitä että olen erilainen? Etten tee asioita niinkuin muut tytöt? Pukeudun mustiin ja piirrän, ajattelen ja kirjoitan kaikkia aika negatiivisia tarinoita. Pojat yleensä kehuu mun piirustuksia mut tytöt on silleen: ”Hyi yök! Tossa on verta! Onks toi joku hirviö? Eiku ai niin, se on niitä creepypastoja. Ne kamalia!” Vaikka mä sanon että mä tykkään niistä niin ne pilkkaa aina niitä. Jos piirrän keijun ja annan sille nimeksi jonkun kasvin vaikka Hawaiksi niin ne nauraa ja ilkkuu sitä.

Pidän kaikesta tummasta ja synkästä ja yleensä en edes avaa huoneen verhoja vaan lukittaudun pimeään huoneeseen. Mulla oli yks ihminen samassa koulussa jolle kerroin kaiken. Sitten, noin vain, mä menetin hänet. Nykyään hän on se joka ilkkuu ja pilkkaa eniten. Ja paha olo vaan jatkuu. Pelkään ihmisiä. Lähes kaikkia. Paitsi sukulaisia ja perhettä. Mutta ne ei voida auttaa kun oon koulussa, varmaan koska en uskalla puhua niille. Mitä mä teen!? Mä en
halua menettää kaikkia ihmisiä joista pidän koulussa! Mä vihaan itseäni ja itsetuntoa ei ole ollenkaan! Ajattelen vaan kuinka tyhmä oon ja kaikki on mun syytäni, koska muut käyttäytyy niin kuin olisi! Olen vieläkin se surullinen.