Parempi vuosi?

Nimimerkki: Harhakuvitelma (18)

Eka asia mitä tältä vuodelta toivoin? Että se olisi helpompi. Voisin vihdoinkin yrittää keskittyä elämiseen – kouluun, itsestäni huolehtimiseen, kasvaa henkisesti, itsenäistyä pikkuhiljaa ja keskittyä niihin asioihin, jotka vaikuttaa mun tulevaisuuteen… Elämääni liittyvien välttämättömien päätöksien tekemiseen. No jaa. Menihän tämä syyslukukasi yllättävän hyvin. Mutta asiaan. Vuosi vaihtui.

Ja heti huonoja uutisia. Liittyen isovanhempaani. Ollut outoja oireita ties kuinka kauan. Vasta syksyllä hakeutui tutkimuksiin. Kokeita ja testejä tehty ja tullaan vielä lisätutkimuksia tekemään. Tämän hetkinen saldo: löydetty ”löydöksiä” rinnan alueelta. Voi saatanan vittu. Ei kannata nyt heti tietenkään heittää pyyhettä kehään koska tutkimukset kesken…mutta silti. Viittaa se aika vahvasti keuhkosyöpään. Hän on polttanut tupakkaa kai koko aikuisikänsä.

Oon niin epävarma ja pelottaakin. Pelottaa myös yhtä paljon äitini reagointi. Vaikea masennus diagnoosina hänellä alkukevään tapahtumien takia. Syksyllä pikkuhiljaa äidin voinnissa tapahtunut edistystä. Sen huomasi. Hän pääsi edes jotenkin takaisin työelämään kiinni; teki keikkoja muutamille työpaikoille sijaiseksi. Suunnitelmissa ollut myös röökin lopettaminen. Ahdistaa ajatus vaan miten arki tulee mahdollisesti muuttumaan. Pahinta on kun tiedät, että se tulee eteen.

Oon elänyt masentuneen äidin kanssa ja sanon vaan että se on vitun raskasta. Varsinkin nyt kun hänellä sitä kunnon tukiverkkoa EI OLE – saan toimia psykologina, kuuntelijana ja maalitauluna tunteenpurkauksille (!!!!Ei, ei mitään tappelua/väkivaltaa tms.). Asutaan kaksin tällä paikkakunnalla. Äiti yleensä purkaa turhautumistaan ja suruaan alkoholiin. Se taas tarkottaisi joka iltaista tissuttelua ja humalahakuista juomista.

En haluaisi myöskään itse vajota taas. Pahaan oloon. Mulla menny jumalauta 2 vuotta elämästäni tähän uuteen elämävaiheeseen tottumiseen. Kaikki meni uusiksi pari vuotta sitten. En mä sillä välillä keskittynyt mihinkään itsenäistymiseen ja kasvamiseen, elämiseen… Yritin vaan jaksaa ja selvitytyy joka päivä. Nyt musta vihdoinkin tuntuu että oon taas ehkä jotenkin oma vanha itteni. Oon just päässy irti siitä pahasta olosta. En haluis enää uudestaan käydä sitä läpi. Pelottaa, että joutuisin taas siihen pyörteeseen josta ulospääsemiseen menee todella kauan.

Tän kaiken takia mua pelottaa tuleva. No sanotaanko syteen tai saveen. Saa nähä miten tulee käymään.