Otsikko tai jotain emt

Nimimerkki: Writer (13)

Mä oon 13v ja asun maalla. Mul on kroonista kipua aiheuttava sairaus josta en ala selittään koska se on tosi monimutkasta. Oleellista on kuitenkin, että kivun mukana tulee aina myös ahdistusta. Se kipu ei oo psyykkisistä syistä mutta mua silti alkaa tietyistä syistä ahdistaan todella paljon ja se tekee siitä paljon,  paljon pahempaa.

Mul ei oo yhtäkään hyvää kaveria ja oon tosi yksinäinen ja koska asutaan maalla en ikinä voi nähä mun niitä muutamaa kaverii koska ne asuu kaikki yli 25km päässä. Nyt kesällä kerran yks kaveri kävi tääl mut muuten oon ollu koko kesän yksin. Korona ei oo vaikuttanu mitenkään mun elämään 2020 kevään koulujen sulkemista lukuunottamatta. Mun äidillä on todella vakava sairaus ja se todennäkösesti kuolee ennen ku mä oon ees 18v. Tää on ihan hirveetä, se on ainut ihminen tässä mailmassa joka todella välittää musta. Mua pelottaa tulevaisuus ihan sairaasti.

Meen nyt 7lk isoon kouluun ja aina ennen oon ollu sellasessa 50 oppilaan pienessä koulussa keskellä metsää. Mulla on ulkonäössä piirteitä joista mua voidaan alkaa kiusaamaan ja mä en tunne sieltä ketään. Siis mun ”paras kaveri” josta mä tykkään mut se pitää mua vaan ärsyttävänä tulee mun kanssa samalle luokalle mut se tuntee sieltä muitakin ja ne siel on sille oikeesti hyviä kavereita joka tarkottaa et se ei tuu ollenkaan oleen mun kanssa. Eli mä tuun oleen isossa koulussa täysin yksin. Mulla ei oo sanoja sille kuinka paljon pelkään tulevaisuutta.

Mä kirjotan sanotuksia ja runoja ja piirrän. Taide on mulle tärkein asia tässä mailmassa ja se pitää mut hengissä ja järjissäni. Mä kuuntelen metallii, Children of bodomii, Insomniumii, Dark tranquillityy, Soilworkkii yms. Melodista death metallii siis. Insomniumilla varsinkin on tosi kauniita ja samaistuttavia sanotuksii kuuntelen kans vähän Sentencediä ja niitten laulu No one there on niinku…. siis aina ku kuuntelen sitä mä haluisin itkee mutta en vaan pysty itkeen oikeesti. Children of bodomista puheen ollen Alexin kuolema oikeesti tuntu todella pahalta. Mä en oo ikinä tavannu koko tyyppiä mutta sen elämäntarina ja erityisesti sen musiikki sai mut jaksamaan tätä elämää. Se tulee aina olemaan mun sankari.

Elämä on tällä hetkellä todella raskasta ja en tiiä miten jaksan mutta samaan aikaan ilman tätä kaikkea oisin täysin eri ihminen ja en ois ikinä esim kirjottanu sitä kaikkea mitä oon kirjottanu. Jos tää kaikki on joskus ohi ja oon onnellinen niin voin muistella tätä aikana joka oli todella henkisesti raskas ja traumaattinen mutta samalla teki musta vahvan ja ylipäätään sen ihmisen ja persoonan kuka mä oon.

Lopetan tän Insomniumin Through the shadowsin kertosäkeeseen johon mä samaistun enemmän kun paljon.

”And I feel tired, empty and hollow, heart-broken inside
And I feel this life has nothing for me anymore
And I feel revived, sacred and honoured, one of the kind
And I feel this life is something I was chosen for”

Sinä kuka luet tätä, sä pystyt tähän, sä jaksat eteenpäin. Joskus kaikki on taas hyvin.